Ekan viikon valmennuksen mukaiset treenit kaikki suoritettu! Vähän mä fuskasin välillä, mutta en siihen suuntaan, joka ekana tuli mieleen vaan toiseen. Tein vatsoja joka kerta kun olin salilla, eli siis neljänä päivänä, ja joitain muitakin ylimääräisiä liikkeitä tuli tehtyä ku parina ekana treenipäivänä tuntui, ettei oikein saanut kunnon tuntumaa. Kahdet vikat treenit taas meni erittäinkin hyvin perille. Lisää vaan painoja täytyy uskaltaa ens viikolla laittaa jotta saa oikein kunnon poltteen. Harmittaa myös kun kunnon hikisiä alkulämmittelyjä tai loppuverryttelyjä en oo joko ehtinyt tai treenin jälkeen enää jaksanut tehdä.
Torstai-iltana tuli postista viimein viestiä että mun Bodyactionin paketti on saapunut. Kävin sen sitten heti hakemassa. Nyt on palautus juomaa ja vähän muitakin pöperöitä. Ja voin kertoa, että jo lähti kiukutteleva vatsakin toimimaan. Ihan hirvittävän hehkeitä makuelämyksiä ei oo kyllä ollut. Mansikan makuiset ihan järkyttäviä, ihan hampaat irvessä ja puklu kurkussa piti juoda, mutta kaipa niihin tottuu. Appelsiinin makuinen oli ihan jees, suklaa on vielä kokeilematta. Sen verran makeita ovat, että ihan järkky vesi jano on ollut koko päivän. Eikä todellakaan tee mieli mitään makeeta semmoisen pirtelön jälkeen.
Toista se on sen makean himon kanssa nyt illalla kotona... mies on jossain reissun päällä ja mä oon lasten kanssa keskenään. Esikoinen toi jo piparitaikinaa pakkasesta, että leivottas, mutta äiti tylysti kieltäyty. Oli vesi kielellä jo pelkästä ajatuksesta ja tulin tietokoneelle notkumaan jotta sain ajatukset muualle.
Mutta nyt siivoomaan huusholli kuntoon, jotta on huomenna kiva aloittaa mukavat kaksi vapaapäivää. Huomis aamusta ois tarkoitus mennä lasten kanssa kirppujutsun (Ju Jutsua lapsille) tutustumistunnille, iltapäivällä lapset pääsee pappan kanssa uimahalliin ja mä meen parin kaverin kanssa käsiaseammuntaan ja illalla Katariina tuleekin meille taas yökylään. Ehkäpä siis tiedossa myös leppoisia lenkkejä Katariinan ja koiran kanssa.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti