lauantai 31. tammikuuta 2015

Throw all the iron into the flames

Hmmm... onkin vierähtänyt hetki edellisestä blogikirjoituksesta...

Tuossa viime vkonloppuna olin Lontoossa ystävän kanssa. Reissua edeltävänä viikkona tein töitä ihan hullun lailla, mutta ehdin sentään myös treenata ihan niin kuin kuuluu. Lontoossa oli ihanaa, kuten aina. Se on jännä miten sinne saapuessa tulee aina olo kuin kotiin tulisi. Sama juttu pätee Lappiin ja tietysti The Kotiin, Saloon.
Reissun päällä en miettinyt yhtään mitä suuhuni laitan vaan menin ihan fiiliksen mukaan. Tuli syötyä herkkuja jos (ja KUN) siltä tuntui ja juotua olut ja drinkki jos toinenkin.


Reissun jälkeen on ihan ohkasesti ollut käynnistysvaikeuksia arjen kanssa. Ekaa kertaa yli vuosiin kroppa alkoi osoittaa mieltä liian vähäisestä nukkumisesta. Jotain rytmihäiriöntapaista ylimääräistä tykytystä tuli vähän väliä ja olin vaan ihan käsittämättömän väsynyt. Mutta se alkaa jo onneks helpottaa. Kolme salitreeniä on tähän mennessä tähän viikkoon mahtunut ja huomenna ois tarkoitus rutistaa vielä viimeinen jos vaan ehtii kun on nuoremman pojan syntymäpäivä.
Aamulenkille oon vääntäytynyt tällä viikolla vaan kerran... uni on ollut tärkeämpää. Josko ensi viikolla sais taas otteen jo niistäkin.

No coffee replaces a good night sleep... Even though you try to drink a pot or two..
But still made it to the gym! And wearing new pants I bought from London of course :)
Ai niin ja niistä uuden vuoden lupauksista! Kävin kampaajalla kotikaupungissani! Se siis on suoritettu ja aion kyllä mennä uudestaankin :) Ja aloin lukee ensimmäistä kirjaakin jonka ostin lentokentältä matkalla Lontoosta kotiin. Gone Girl. Vaikuttaa todella hyvältä näin ensimmäisen sadan sivun jälkeen. Ja töitä.. niitä tuli tähän viikkoon nyt liki 50 tuntia, eli ihan hyvällä mallilla senkin lupauksen kanssa.

Nyt tässä mun tekstin jäsentelyssä ei oo kyllä mitään tolkkua.. sen verran taitaa taas väsyttää. Tai ihmekkö tuo. Aamulla sali ja heti perään töihin josta kotiin siivoomaan ja valmistelemaan huomisia juhlia. Polar loop näyttää, että päivän aktiivisuustavoitteesta saavutettu 106 %. Sain a-mieheltä moisen kapistuksen joululahjaksi, mutta käyttöön sain sen vasta tällä viikolla kun halusin vaihtaa väriä eikä mustia ollut heti varastossa. Ihan hauska härveli :)

Eilen tutkiskelin vähän lisää opiskeluvaihtoehtojakin... eikö mulle mikään riitä? Vastaus on: ei. Tällä kertaa ihan harrastusmielessä jotain ihan muuta. Ja tänään tuli eteen jotain todella hämmentävää.. siis hyvällä tavalla. Mutta sitä asiaa mun täytyy sulatella ja selvitellä vielä itsekseni ja erään henkilön kanssa lisää ennen kuin uskallan sanoa mitään enempää.

Mutta rautoja riittää, joten heitetään kaikki vaan liekkeihin, kyllä siitä ihan hyvä soppa syntyy.






sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Surprised... big time.

Made it through friday! Oli kyllä aika kaheli päivä. Herätys 04.00, lenkki, sali, intervalli ja töitä 10-21.30.Vähän väsytti illalla, mutta onneks sain nukkua tänään niin pitkään kun nukutti. Kotona kun ei ollut muita yötä kuin minä ja koira.


Tänään sit oli vuorossa BodyCamp Ms.Fitness IV :n yhteistreenit Tampereella.
Ostin silloin ekojen yhteistreenien yhteydessä kaksi InBody mittausta ja nyt sitten menin siihen jälkimmäiseen mittaukseen kun ens kuun yhteistreeneihin en todennäköisesti mene.
Massakausi vasta muutama viikko sitten kunnolla vaihtunut kiristelyyn joten oletin, että rasva% ois jotain about 22. Salaa toivoin, että se ois max 20. Lihasten kasvun odotin vähän hidastuneen, koska treenattua nyt on tullut vuoden verran about samalla intensiteetillä niin kyllähän se siitä alkurysäyksestä rauhottuu... mutta toisin kävi.
Edellisessä mittauksessa olin 25.10.2014, eli vähän vajaa 3 kuukautta sitten...
Rasvamassaa lähtenyt 0,8 kg
Rasva% laskenut 20 % -> 18,3 %
Lihasmassaa tullut lisää 1,2 kg (!!!)
UnF*ckingBelievable! Ihan mahtavaa! Oijoi! Taas lisää todistusaineistoa siitä, että eipä sillä puntarilla tässä kohtaa tee yhtään mitään. Painoa nimittäin 1,3 kg enemmän mitä edellisessä mittauksessa, mutta silti oon huomattavasti paljon tyytyväisempi näihin uusiin tuloksiin :)

Yay! No longer "average" ! :)
Kysyin sitten treenin päätteeksi vielä Alonalta, että mitä hän on musta mieltä, kumpaan lajiin mun kroppa sopis paremmin, bikiniin vai bodyyn ja hän oli sitä mieltä että bodyyn. Huh :) Niin mäkin. Ei sillä, että tuskin mulla tulee koskaan olemaan sellaista taloudellista tilannetta, että se ois mahdollista, mutta kunhan piruuttani kysyin :) Eikä koskaan saa sanoa ei koskaan. Eikö?
Lisää tarttis saada lihasmassaa selkään, takaolkapäihin ja persaukseen. Hauskaa sinänsä kun selkä-olkapäät on just ne mun "lempilapset", joita tykkään ehkä eniten treenata eikä se perseenkään treenaaminen nyt ihan perseestä ole ;P Eli niihin jatkossa kiinnitän salilla enemmän huomiota. Siis omiini. Taidanpa alkaa muokkailemaan treeniohjelmia omin nokkineni jo nyt ja vähän lisäämään treeniä juuri noille osa-alueille.
Voi vinde mikä inspiraatio taas iski päälle. On tää vaan niin kivaa :) Kyllästynköhän mä koskaan?


Tänään tosiaan nukutti aamulla sen verran pitkään etten ehtinyt lenkille ennen Tampereelle lähtöä kun oli sen sata asiaa suoritettavana. Huomennakaan en aamulenkille pääse kun a-mies on rilluttelemassa ja lapset kotona. Enhän mä voi heitä keskenään kotiin niin pitkäksi aikaa jättää.
Eli aerobisista jää yks uupumaan.. mutta haitanneeko tuo kun tämän päiväinen Tampere-treeni oli kuitenkin ihan extraa. Huomenna siis taas salille ja vuorossa takareidet ja vatsa. Let the hard work continue.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Please don't stop the music

No on ollut säpinää!
Ystäviä oli yökylässä vkonloppuna ja alkuviikon on saanut töitä tehdä ihan olan takaa. Liki 30 tuntia jo kasassa, vaikka nyt on vasta keskiviikko :O Ja oon mä ehtinyt pari kertaa käydä salilla treenaamassa ja käveleen pari aamulenkkiäkin. Josko sais noista aerobisista taas vähän paremman otteen, ne kun on jäänyt viime aikoina vähän puutteellisiksi. Varsinaiseksi välineurheilijaksi kai se on pakko tunnustautua kun rupes aamulenkit kiinnostaa kummasti taas enemmän kun sain a-miehen pikkuveljeltä sports trackerin sykevyön :P




Olin sitten eilen laittanut kellon soittaa tuntia liian myöhään ja tuli vähän hoppu aamulla. Söin puurot ja rahkan samalla kun toisella kädellä meikkasin ja hedelmän vielä autossa matkalla töihin. Mut mä ehtisin ajoissa! Ei huono suoritus :) Eikä ollut ihan kauheesti edes ripsaria poskilla.
Mutta ihan rehellisesti töitten jälkeen ei kauheesti ollut motivaatiota enää lähtee salille, mutta kyllä mä sinne raahauduin ja ylläripylläri, se kannatti! Musiikit vaan soimaan korviin ja raudalle kyytiä. Hiki on taattu ja fiilis mitä mahtavin. Treeni kulki ihan sairaan hyvin ja huomenna varmasti etureisissä tuntuu.






Oon tota musiikkia nyt kuunnellut viimeaikoina treenatessa ja siitä saa kyllä kummasti lisää pontta suoritukseen. Ainoastaan mavet on sellaisia, missä se enemmänkin häiritsee. Ehdottomasti parhaita biisejä tällä hetkellä salilla on: Rebel - Black Pearl (THE BEST!), Cheek - Ei oikotietä, The Winyls - Tango Fatale. Aika erilaisia kaikki, mutta näistä parhaan kiksit, ehdottomasti.

Tähän viikkoon ois tarkoitus mahduttaa vielä rapiat 20 tuntia töitä, 2 aamulenkkiä, 2 sali treeniä ja lauantaina ois BodyCampin yhteistreenit Tampereella. Luvassa posetreeniä ja crossfittiä. Saas nähdä tuleeko viikon tavoitteet täyteen. Eniten jänskättää perjantaiaamun salitreeni... saattaapi olla, että uni maistuu tärkeemmältä ;)

Mutta nyt tars jostain löytää inspiraatiota huushollin siivoomiseen. Parin kahvikupin pohjalta sitä ei löytynyt.. mutta josko sohvan pohjalta...?

Ainakin hauistreeni on mennyt perille :) Liekö apua musiikista?

tiistai 6. tammikuuta 2015

New records and some travelling ahead..

This year will rock! Sano mun sanoneen! Tai ainakin yritys on kova ja asioiden eteen laitetaan tapahtumaan.
Uuden vuoden lupauksia otettu jo kovaa vauhtia työn alle ja sainpahan mä yhden ehdotuksen lupaukseksi nro 10: Lupaan opetella kuuntelemaan paremmin sanomatta jääneitä sanoja. Siinä vasta opettelemista. Mutta lupaan yrittää, se on varma!

Mut anyways, parin viikon päästä teen tämmöisen extra-extempore reissun Lontooseen! Yhden ystävän kanssa lähdetään ottamaan vähän omaa aikaa. Hän sitä kotiäitinä enemmän taitaa kaivata, mutta kyllä musta nyt Lontooseen aina seuraa saa ;) In Love with that city!
Parikin ihmistä sitä multa on jo kysynyt, että miks ihmeessä aina sinne samaan paikkaan.. a) mä en oo siellä ollut vasta kuin yhteensä 12 päivää, se on miljoona kaupunki, kuukauden oleskelukin olisi ummikolle pintaraapaisua, b) siellä on helppo hengittää, vaikea selittää mikä juuri Lontoosta tekee sellaisen paikan, mutta siellä todellakin mieli lepää ja on hyvä olla, ihan kuin Lapissakin, c) mun on helppo liikkua, tulla ja mennä siellä kun käytännön jutut alkaa olemaan aika tuttuja, varsinkin lyhyeksi viikonlopun reissuksi kiva kun ei mene turhaa aikaa ja energiaa metrokarttojen tai bussilinjojen opetteluun yms.
Eli kolme reissua (lupaus nro 2) pitäis olla vähintäänkin tulossa tähän vuoteen helposti. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, ettei mitkään influenssapöpöt tms. iske estämään matkaa! Siinä onkin sitten bussissa ja koneessa hyvää aikaa alkaa toteuttelee lupausta nro 9... ne kirjat.






Ja sit seuraa hehkutusta: henk.koht MAVE-ENNÄTYS eilen! No joo joo, ei se lukema nyt mikään päätä huimaava ollut, mutta se fiilis kun jälleen kerran ylitti itsensä.. parasta.
Eli sarja 8x75kg 8x80kg ja 6x85kg OIJOI! Kyllä takaosasto nyt kiittää. Vähän taisin liian alas päästää, siis polvet ja lantion samalle tasolle, reidet melkein vaakasuoraan kun polvet on mustelmilla ja selkä ehkä inan verran liian kipiä tänään... Mutta mä tein sen!  Ja sitäpaitsi...





Mutta kyllä sitä seuraavaa ennätyksen rikkomista pitää olla PT tai joku muu asian osaava sivussa seuraamassa jottei tekniikka pääse lipsumaan. Yks entinen työkaveri, ahkera saliharrastaja jo ehdottikin, että seuraavaks kun tulee täällä päin käymään ni mennään yhdessä salille ni otetaan 100kg pois kuleksimasta. Ei huono idea :) Ihan maksimia haluaisinkin joskus kokeilla niin mavessa kuin penkissäkin. Penkistä mulla ei oo haisuakaan mitä ihmettä siitä mahtaa nousta. Tuskin paljoo yli 50 kg, jos sitäkään.


Eka meinasin pitää lepopäivän tänään kun aamulla sängystä ylös pääseminen kesti muutaman sekunnin normaalia pidempään, mutta äkkiäkös sitä sit vetreyty ja etureisiä rääkkäämään vaan, vielä kun "lomaa" tämä päivä oli. Vähän pelotti ens alkuun selän puolesta kyykyt, mutta ei niissä mitään ongelmaa sitten ollut.

 
Huomenna sit loppuu mulla ja lapsilla tää kotona nyhtääminen ja joululomailu ja alkaa se lupauksen nro 3 toteuttaminen oikein urakalla. Huomenna 8-17 omia töitä, torstaina aamulla ensin salille sit töitä n. neljään, perjantaina töitä 8-21.30 ja lauantaina 6.30-12.40. Voin kertoo, että odotan jo nyt aika kovin hierontaa jonne menen lauantaina töitten jälkeen. Sunnuntaina sit vielä viikon viimeinen treeni.
Että semmosta ois tällä viikolla luvassa. Nyt pikku mealpreppi tähän iltaan ni oon valmis kohtaamaan arjen aamulla.






lauantai 3. tammikuuta 2015

But who am I...?

Lauantai ja töihin menossa vasta 12.20. Sitä ennen tietty salille. Mutta mitä ihmettä mä teen hereillä 5.30. En käsitä itsekään, mutta en saanut enää unta kun luin yöllä tulleen viestin. Melko pysäyttävän viestin, joka sai mut ajattelemaan, että millainen ihminen mä oikein olen.
Yleisesti en kovin syvällisiä juttuja tänne blogiin kirjoittele, koska niihin usemmiten ainakin jollain tasolla linkittyy joku toinen tai useampikin ihminen. Enkä mä edes osaa sanoiksi pukea niitä "syvällisempi juttuja". Tätä blogia kun lähdin kirjoittamaan ylläpitääkseni omaa pikku projektiani saada itseni fyysisesti hyvään / parempaan kuntoon, ja se on toiminut siinä apuna hyvin.
No nytkin tää juttu jo vähän karkas.
Mutta palataan nyt siihen, että millainen ihminen minä oikein olen.

Ensimmäinen asia joka mulle itselleni tulee mieleen on tollo. Vähän niin kuin tyhmä. Oikeesti. Ennen kuin naurat, okei ehdit ehkä jo hymyillä, niin tiedoksi, se ei ollut vitsi. Ihan totta. Mä oon aika tollo. Tämmöinen perus duunari. En mitenkään järin fiksu, yleissivistys naurettavan alhaisella tasolla. Mä en ymmärrä politiikasta hölkäsen pöläystä eikä historiakaan kouluaikoina järin paljon jaksanut kiinnostaa. En osaa kieliä ja maantiedon taidoissakin on aika pahoja puutteita. Eli jep. Tollo.
Mutta ennen kuin joku ajattelee, että tää nyt on semmoista huomiohakuista itsensä dissaamista niin stop, ei se ole. Oikeesti oon aika tollo, mutta haittaaks se? No okei, haittaa se sen verran, että sais paljon järkevämpiä keskusteluja aikaiseksi jos ei olis niin tyhmä, mutta haittaaks se muuten? Ei mua ainakaan. Aina on kuitenkin google, josta voi tiedot tarkistaa :) Ja on kuitenkin aiheita, joista mä tiedän paljon ja joissa olen hyvä. Kuten mun työni, siinä mä väitän olevani hyvä.

Lisää kahvia.

Heti seuraava asia joka kertoo minusta aika paljon on sana läheisriippuvainen. Tai sanotaan, että ennen lapsia tuo sana oli vielä enemmän totta. Mulle läheisimmät ihmiset on elinehto. Ehkä siinä syy, miksi en ole koskaan lähtenyt tästä kaupungista mihinkään. En ole uskaltanut olla yksin, ns. omillani. Mutta niin kauan kun tästäkään aiheesta kukaan ei kärsi, niin eikai siinäkään mitään pahaa ole. Eihän? Toivottavasti mulle kerrotaan jos on.
Silloin aikaa ennen lapsia, mun mies on ehkä koviten saanut kokea sen, mitä tuo läheisriippuvaisuus mulle tarkoittaa. Mutta siinä hän mun rinnalla on pysynyt, eli ei se niin paha juttu ole ollut. Nyt kun on lapset, on helppoa olla läheisriippuvainen, koska lapset ovat ns. riippuvaisia minusta. Mua tarvitaan ja mulla on aina joku mun vierellä.
Läheiset on mulle äärettömän tärkeitä.
Joskus on tilanteita, että joku muukin läheinen kuin oma lapsi tarvitsee mua, haluaa minusta tukea. Silloin haluan olla se jykevä ja järkkymätön kallio johon nojata. Mutta auta armias jos tilanne on se, etten osaa yhtään asettua lähimmäisen saappaisiin. Jos mulla ei ole käryäkään siitä mitä se mulle rakas ihminen käy läpi, miltä hänestä tuntuu. Jos mä vaan en voi ymmärtää, koska en ole itse koskaan ollut missään vastaavassa tilanteessa. Silloin musta tulee niin avuton ja voimaton. Silloin mä olen todella taas se tollo. Ja sekös kismittää. Halu olla tukena on mittaamaton, mutta taito olematon. Ne on niitä hetkiä kun todella toivon, etten olis niin tyhmä. Mä todella toivon, että jos/kun joskus näitä tilanteita on ja tulee niin sillon multa osataan vaatia, mulle osataan kertoa, että mitä mä voin ja mitä mun täytyy tehdä. Koska voi luoja mä todella haluan auttaa.

Kolmas kuppi.

Huh, mikä ahdistus hiipi rintaan. Nyt takas vähän kevyempään..

Sit mä en tiedä, kertooko tää välttämättä niinkään siitä mitä mä olen, vai enemmänkin siitä millaisen kuvan mä nähtävästi itsestäni tahattomasti annan. Mutta multa kysellään ihan hirveen usein, että miten mä ehdin ja jaksan ja pystyn. Niin mitä? Mä en tajuu. Mä oon aika yhtä suu ymmyrskäisenä tässä kohtaa. Okei kuulostaahan se näin sanottuna / kirjoitettuna paljolta, että on kaksi (tai joskus 3) työtä, 2 pientä lasta, omakotitalo isolla tontilla, koira, mieskin tekee ympäripyöreetä työpäivää ja vielä treenaan 4 kertaa viikossa. Mutta ei se nyt niin ihmeellistä ole. Tai ois varmaan jos kaikki asiat ois aina tiptop. Työt. Ne mä hoidan tiptop. Tai ainakin pyrin. Varsinkin omat työni, koska mä hoidan / palvelen asiakasta. Ja tästä aiheesta nyt vois kirjoittaa romaanin, mutta jätetään se tällä kertaa tekemättä.
Mutta nää loput jutut. Oikeesti. Meidän lapset on aika vapaasti kasvaneita. He ei istu hiljaa pöydässä paikallaan ja käyttäydy aina kuin herran enkelit, mutta he tietävät että heitä rakastetaan ehdoitta ja he ovat pääasiassa iloisia ja onnellisia. Lapset on lapsia ja mä todella annan heidän olla. Heitä ei oo kielletty kiipeemästä puun latvaan enkä mä puutu jokaiseen kirosanaan joita kohta 7-vuotias kiukuspäissään suustansa päästelee. Heidän hampaita ei muisteta pestä läheskään aina kahdesti päivässä ja aika usein samat sukat on monta päivää jalassa. En mä oo jaksanut pakottaa heitä edes päiväunille kotona enää moneen vuoteen. Päivisin kotona he nukahtavat jos sattuu nukkuttumaan ja missä se uni ikinä tuleekaan. Onko se nyt oikeesti niin vakavaa?
Ja koti. Haha! Ha-ha-haa! Se ei todellakaan ole tiptop. On meillä sillai puhdasta ja siistiä (huutonaurua), että ei tää nyt mikään törkyläjä sentään ole, mutta täällä eletään ja se kyllä näkyy. Jotain (lue: aika paljonkin) on aina vähän rempallaan ja levällään, mutta ehkä just se on se mikä tekee just meidän kodista meille todellakin kodikkaan kodin. Jos jotain haluan lapsuuden kodistani omaani tuoda on nimenomaan se lämmön ja kodikkuuden tunne ja joten kuten olen tainnut siinä onnistuakin.
Että ei tää nyt niin ihmeellistä ole, vaikka moni niin tuntuu ajattelevan.
Anopiltakin sain ihanan joululahjan:
Jota en kyllä koe ansaitsevani, koska ei mulla oikeesti ole niin rankkaa mitä ihmiset ilmeisesti ajattelevat. Tai sitten mä vaan olen tosiaan niin tollo, etten tajua sitä, että mulla vois myös olla raskasta (?).
Mä en näitä arkisia "oikeesti-ei-niin-vakavia" -asioita jaksa ottaa niin raskaasti. Miksi pitäis? Ehkä just siks tää elämä tuntuu tän kiireisen (anteeks minkä?) arjen keskellä suht helpolta kun sitä ei ota liian vakavasti. Kun ei se nyt jumankauta ole niin vakavaa jos ei ole mitään oikeesti vakavaa. Eikä mulla nyt tällä hetkellä ole. Joskus toki on mullakin paha olla, älkää ymmärtäkö väärin, mutta just nyt ei.
Ja sopivasti kun sen ei-niin-vakavan arjen maustaa huumorilla, niin asiat sujuu kuin itsestään. Asennetta vaan.. ja hymyä ja rakkautta ja läheisiä.



Noin, menihän se juttu taas kevyeksi. Oisko nyt jo aika ottaa pelkän kahvin sijasta aamupalaa?


Ja aamupalaks tein gluteenitonta kaurapuuroa, rahkaa ja mehukeittoa, omppu, iso lasi vettä ja perus nappisekoitus (omegat, CLA, biotiini, sinkki, c- ja d-vitamiini). Rippedin otan sitten just ennen salia. Normisti otan senkin aamulla, mutta nyt oon juonut jo niin paljon kahvia etten uskalla. Otin sen siis käyttöön nyt taas kun "massakausi" on ohi ja tarkoitus on polttaa rasvaa.

No mutta tämmöistä höpinää tähän aamuun.
Tänään on luvassa ensin vähän salia, sit töitä about seiskaan, lapset menee anopille yökylään eli meillä on a-miehen kanssa vapaa ilta. Eli ei tehdä todennäköisesti yhtään mitään. Mä meen ajoissa nukkumaan ja a-mies istuu nuotiolla tai lähtee huinimaan jonnekin. Tai jotain.




torstai 1. tammikuuta 2015

The End of 2014 and the Beginning of 2015

Vuosi vaihtui ja aika vähän pysähtyä miettimään kaikkia jutskuloita.

Mitä opin vuodessa? Paljon... oikeesti. Tosi paljon. Tässä kun selailen vuoden aikana kirjoittamiani juttuja, niin huomaan todella oppineeni ihan hirveesti.
Ensinnäkin olen oppinut syömään. En todellakaan väitä, että edelleenkään ns. pärjään omillani syömisten suhteen kun vähän koko ajan joku valmennus on ollut päällä ja heti kun valmennus on päättynyt olen eksynyt raiteilta.. Mutta nyt minulla kuitenkin on sentään jonkinlaista tietämystä siitä miten mun kannattaa syödä, jotta kehitys pysyy nousujohteisena. Se sitten on asia erikseen yritänkö itsekseni vai jonkin sortin valvonnan alla sitä toteuttaa.
Lisäksi olen oppinut treenaamaan ihan uudella tavalla. Vuosi sittenkin treenasin voimatasoihini nähden kohtuullisen kovaa, mutta en koskaan vienyt sarjoja oikeasti loppuun asti. Eikä mulla silloin ollut kunnollista ohjelmaakaan, joten joka treenissä kävin koko kropan läpi niin eihän siinä yksikään lihas rasittunut riittävästi kehittyäkseen tai vastapainoksi palautunut koskaan kunnolla. Nyt niitä ohjelmia todellakin piisaa ja olen löytänyt itselleni mieleisimmän treenijaonkin.
Ja vielä tärkeimpänä tähän aihepiiriin liittyen; olen oppinut nukkumaan riittävästi. Ei sillä, että en aina saa riittävän pitkiä yöunia, mutta näen kyllä heti sen vaikutuksen ja ymmärrän levon merkityksen. Sen todellakin huomaa kehityksessä ja olotilassa jos ei ole tarpeeksi levännyt ja silti treenaa täysillä. Ja nykyään sen levon uskallan itseltäni ja läheisiltäni myös vaatia.
Suosittelen siis todellakin näitä erilaisia valmennuksia, kuka mistäkin tykkäää. Mulle nettivalmennukset on olleet hyviä, mutta toisinaan kaipaan henkilökohtaisempaa ohjausta. Anyway, niiden ammattilaisten avulla, jotka näiden valmennusten takana on, pääsee jokainen varmasti vähintäänkin haisulle siitä miten kannattaisi elää ja olla oman hyvinvointinsa edistämiseksi.
Lisäks on tietty sata muutakin asiaa joita tän saman oppimis aiheen alle voisi kirjoittaa, mutta se menee äkkiä sen sortin lässyttämiseksi että säästän ne asiat parille tietylle korvaparille, jotka kyllä ymmärtävät ko. asiat ilman sanojakin. Kiitos siis parhaille ystävilleni Riinalle ja Sannikselle... kaikesta. 

Love the Burn!
Love the Burn! -kirjoituksessa kerron miten heti oivalsin oikean suunnan.




Minä numeroina vuosi sitten ei loppujen lopuks ihan kauheesti poikkee tän hetkiseen.. paitsi painon osalta :)

Vuosi sitten painoa oli 58,9 kg, tänään aamulla vaaka näytti 60,3 kg. Mutta eipä se paino nyt loppujen lopuks paljon kerro.. Rinnan ympärys oli tismalleen sama, vyötäröltä sentti-pari lähtenyt ja lantionympärysmittaa (yhdyssana?) tullut se sentti-pari lisää. Reidet olivatkin sitten mittanauhan mukaan kokeneet suurimman muutoksen, kaikkii mittoihin n. 3 cm tullut lisää tavaraa. Aika hauskaa. Eli ei mikään ihme, että paino on noussut, onhan sitä lihastakin lisää tullut ja sehän painaa kuitenkin huomattavasti enenmmän kuin rasva.
Tuossa Minä numeroina -kirjoituksessa on myös kuvat vuoden takaa. Ja tässä  tekstissä vähän vielä paremmat kuvat. Alla tämän hetkinen tilanne. Eipä nuo kuvatkaan nyt mitään hämmentävää kerro, mutta onpahan persaus ainakin "kohonnut" hieman. ( I like ;P ) Ja olkapäätkin ehkä vähän pyöristyneet ja mikä nyt ei näitä kuvia vertaillessa näy, niin yläselkä on myös vähän levinnyt. Selkä ja olkapäät on ne mun "lempilapset". Ei mun välttist tartte saada sikspäkkiä näkyviin kunhan selän ja olkapään lihakset erottuis sillain mukavasti.. Hauskaa sinänsä, että kaikki muutokset joista itse eniten tykkään ovat sellaisia, että jonnekin on tullut jotain (lihasta) lisää. Ei se että jostain olisi erityisesti jotain (rasvaa) lähtenyt. Olen jopa vähän pääkopastani nyt ylpeä kun se ajattelee näin :) Tää on oikeasti tervettä, eikö? ...vaikkei se ihan aina rehellisesti sanottuna siltä tunnukaan ;D

Direction is right, but the work will never be truly done..

Ja sitten tähän vuoteen. 2015.
Mulla ei ihan kauheesti oo ollut tapana tehdä uuden vuoden lupauksia. Lähinnä siksi kun ne aina kuitenkin unohtuu jossain kohtaa, enkä niitä oo sit saanut sitä myötä pidettyä kuitenkaan.
Tällä kertaa aattelin kokeilla ihan toista linjaa. Nyt mä lupaan niin maan perkeleesti (anteeksi kielen käyttöni) kaikkenlaisia konkreettisia asioita ja kirjoitan ne nyt tänne blogiini ylös, niin että mun on mahdotonta niitä unohtaa, jos vaikka joku mulle niistä muistuttelis aina silloin tällöin. Ja konkreettisia asioita todellakin eikä mitään höpönlöpönlässynlässyn juttuja. Siis semmoisia, joissa ei ole tulkitsemisen varaa..
Okei, here we go:

1. Lupaan viettää enemmän aikaa kummityttöni kanssa. Tehdä hänen kanssa asioita, viedä hänet jonnekin. Tämä on lupauksistani kaikkein tärkein ja ehdottomasti numero 1.

2. Lupaan matkustaa ulkomaille vähintään 3 kertaa. Eka reissu on jo varattu, toinen jo tiedossa, mutta sen sanon, että siihen ne ei saa tulla jäämään. Ainakin kolme ulkomaan reissua on tehtävä. Ne on niitä hetkiä kun saa todella nollattua aivot kaikesta arkisesta, otettua rennosti ja levättyä noin niin kuin psyykkisesti.

3. Lupaan tehdä töitä enemmän mitä vuonna 2014. Siis töitä töitä. Oikeita töitä, joista saa rahaa. Oikeesti, miten mä muuten muka rahoitan lupaksen nro 2?

4. Lupaan mennä lasten kanssa telttaretkelle. Ihan sama minne, mutta telttayöpyminen jossain. Syytä heitäkin on totuttaa tuohon eräretkeilyyn vähän enemmän, jotta pääsevät joskus vanhempiensa mukaan, josta siirrytäänkin näppärästi seuraavaan...

5. Lupaan tehdä patikka reissun a-miehen kanssa. En käsitä mitä ihmettä tapahtui 2014, mutta me ei oltu oikeesti missään kertaakaan yhdessä rinkat selässä. Uskomatonta.

6. Lupaan olla entistä aktiivisempi somessa ja lisätä entistä enemmän a-miestä ärsyttäviä päivityksiä ja kuvia sekä faceen että instaan. Kaikella rakkaudella <3 Ja instasta mut löytää @hannekaroliina

7. Lupaan käydä kampaajalla kotikaupungissani. Oikeesti.. mä oon viimeks ollut kampaajalla muistaakseni Prahassa helmikuussa 2014... mun todellakin pitäis kannattaa kotikaupungin pienyrittäjiä kun sellainen itsekin olen!

8. Lupaan käydä äidin kanssa elokuvissa.. tai konsertissa tai teatterissa tai  what ever.

9. Lupaan lukea 6 kirjaa. Tää on paha. Varsinkin kun vähään aikaan ei oo tullu mitään uusia kiinnostavia kirjoja. Ja mä tarkoitan todella nyt 6 uutta kirjaa.. voishan sitä niitä samoja lukea uudestaan, mutta nyt puhutaan sellaisista joita en oo ennen lukenut. Miksi? No muuten vaan.

10. Lupaan... no mitä ihmettä mä nyt vielä lupaan? Täytyy näitä konkreettisia juttuja nyt saada täys kymppi täyteen. Aaargh, mä en keksi millään. Keksitkö sä? Kerro ihmeessä!

No, anyway, saas nähdä kuin mun käy. Tähän tekstiin tulen toivottavasti palaamaan tämän vuoden aikana useampaakin otteeseen.

Mutta josko pikkuhiljaa sais katkeemaan tän lörpöttelyn.. Oikein mukavaa, ihanaa, onnellista uutta vuotta jokaiselle! Unelmoidaan lisää ja tehdään töitä hampaat irvesssä niiden unelmien eteen. Näin.