sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kaiken maailman jorinoita..

Kaksi viikkoa diettiä takana...


Pudotusta dietin ekasta aamusta siis 3,6 kg. (Whaaat??)  Mutta on kyllä olokin keventynyt, vaikken mä niin järin ahdistunut ennen tätä diettiä muistaakseni edes ollut. Eli aika hyvin siis pyyhkii :)
Tosin täytynee alkaa henkisesti valmistautumaan siihen, ettei se painon putoaminen nyt ihan samaa vauhtia tule jatkumaan.

Mutta melko kivuttomasti siis mennyt. Jänteiden krakaamista lukuunottamatta. Juoksemista en oon edes yrittänyt enkä mä sillä crossarillakaan oo kuin yhtenä aamuna vasta aerobisen tehnyt... on ollut niin kiva ilma vielä, että en oo voinut vastustaa ulos menemistä.. Oon sitten kävellyt koiran kanssa reippaasti reilun tunnin lenkkejä aamuisin.


Oishan se nyt syntiä vetää aamuaerobinen sisällä tällaisten auringonnousujen aikaan..
Eilen kävin vetäsee neljännen ja viikon viimeisen salitreenin. Selkä-olkapäät, ne mun lempilapset. Ja taas oli tehot ihan uudella tasolla. Mahtava fiilis! :)


Tänään taas totaalilepopäivä. Ei aamulenkkiä eikä salia. Pojat on tädin kanssa reissussa, niin sai onneks aamulla nukkua pitkään (jopa puoli ysiin, kunnes selkä sanoi, että nyt riittää) ja yhden ristiäiset ois tossa iltapäivällä, että on sentään jotain ohjelmaa :P

Oon lukenut parikin blogitekstiä tässä viime aikoina siitä, mitä tää "fitness" -harrastus oikein maksaa.. ja ens viikolla kun starttaa uusi kuukausi niin aattelin itsekin yrittää laittaa KAIKKI menot ylös ja julkaista sitten täällä, että mihin ihmeeseen ne roposet yrittäjä-äidillä menee kun on vielä tämmöinen elämäntapaharrastuskin.
Oon mä joskus ennenkin tuloja ja menoja vihkoon kirjannut ihan vaan siksi, että itsekin pysyy kartalla kun tuntuu, että aina on rahat loppu. Ja niinhän ne onkin.
Ehkä se on tää syksy tai jotain kun saa tän ihme "nyt mä alan tarkkailee menoja enkä osta mitään turhaa ja säästän ja teen hulluna töitä jajaja..." -buustin päälle. Miten niin pikku morkkista havaittavissa löysähköstä kesästä..?
Ja heti seuraavaan hengenvetoon hirmuinen reissukuume päällä.. tosin nyt sielu kaipaa pohjoiseen.. siellä kun ei oo tullut pitkään aikaan käytyä. Mutta kaikki aikanaan :)

Ens viikolla alkaa tosiaan se kakkosduuni myöskin, eli arjen ja aikataulujen järjestelytaidot laitetaan taas koville. Mutta onneks meidän perhe alkaa olee jo aika pro niissä. Töitten ja normitreenien lisäksi maanantaina hieronta (jalat), tiistaina treenit valmentajan kanssa Helsingissä, perjantaina taas hieronta (selkä) ja viikonlopuksi ois tarkoitus mennä vielä merelle nyt viimeistä kertaa tältä vuodelta. Jos nyt ei tuu ihan karmeet kelit.

Että näin.


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Surround yourself with positive people

Reilu viikko dieettiä takana, painoa lähti ekalla viikolla 2,6 kg joka siis suurimmalta osalta tietysti pöhötystä, nestettä ja turvotusta dieettiä edeltäneen viikonlopun jäljiltä. Mutta ei mikään huono aloitus kuitenkaan.


Aamuaerobiset tuli tosiaan mukaan kuvioihin pitkästä aikaa. Koira oli kyllä innoissaan puolen tunnin juoksulenkistä aamutuimaan, mutta tietysti karma puuttui peliin ja just kun edellisessä postauksessa pääsin sanomaan, että tää ei tuu olemaan vaikeeta, niin eikös polvi kipeydy juostessa niin, että vikat 2 km meni klenkaten liki itku silmässä. Onneksi koiruus oli ihana ja kun hän huomasi, että mulla ei ole kaikki hyvin niin hän ei ollut enää tippaakaan kiinnostunut ojanpenkoista tai naapurin kissasta vaan löntysteli ihan mun vierellä niin että pariin otteeseen taisin hänen päästäkin ottaa tukea askeleeseen.
Roni <3 Ihana, uskollinen otus, vaikka isännän koira enemmän onkin.






Ja jälleen kerran onnekseni työkavereista valtaosa on fyssareita niin apu ja selitys kipuun löytyi heti kun työpaikan ovesta astuin sisään. Polven jänteethän ne siellä olivat ärtyneet. Kylmähoitoa muutaman kerran saman päivän aikana ja muutaman päivää pidin teippejä tukemassa polvea. Kipu katosi jo tyystin kokonaan seuraavana päivänä ja sitä seuraavana varovasti kokeilin taas juoksemista. Valitettavasti samat tuntemukset alkoivan ilmaantua hyvinkin pian ja tyydyin vain kävelemään ennen kuin menisi ihan mahdottomaksi taas. Nilkkakin alkoi taas muistuttamaan itsestään :(
No, juoksemisen saan nyt tosiaan unohtaa kokonaan, ainakin joksikin aikaa.
Päätin sitten kokeilla pyöräilyä ja se ei aiheuttanut mitään kipuja! Jes! Mutta kunnollista pyörää mulla ei ole ja haluaisin kyllä spinnipyörän, jotta voi sitten talvellakin polkea... kunnolliset spinnipyörät vaan maksaa hunajaa, mutta katsotaan nyt, josko sellaiseen vielä investoisi.

Ensihätään sain kuitenkin Siskolta lainaksi crosstrainerin! Onhan se aika rimpula, mutta tänään aamulla ekaa kertaa sitä kunnolla kokeilin ja sain mä sillä puolessa tunnissa aikast kovan hien päälle :) Jänteissä tuntui alkuvaiheilla vähän metkalta, mutta se tunne meni onneksi ohi.



Nyt alkaa todellakin olemaan kotisali siinä hantissa, että vaan mielikuvitusta kehiin niin treeni kuin treeni onnistuu! Onhan se tietysti aina ihan eri lähteä salille, mutta eipä ole treenit siitä kiinni pääseeko sinne salille lähtemään.


Ja mitäs tämänpäiväsen aamuaerobisen jälkeen muutakaan kuin aamupalaa nassuun, vähän siivoilua, toinen jätkä kouluun ja toinen päiväkotiin ja sitten salille. Jalkajumppa luvassa.
Jotain kummaa tää dieetti aiheuttaa kun sama homma tänään jalkatreenissä kuin maanantaina selkätreenissä: kaikkiin sarjoihin lisää painoa, lisää toistoja ja lyhyemmät palauttelut. Wow!
Melko huikea olo semmoisen treenin jälkeen :)

Tai voi olla, että vaikutus johtuu myös tuosta intra-juomasta jota otin nyt testiin.


En oo kyllä ottanut sitä edes pakkauksen ohjeen mukaista annostusta, vaan puolta pienemmän. Saattaapi olla, että se todella toimii. Mutta tiedä näistä nyt... kaikki kun vaikuttaa aina kaikkeen niin en mä ainakaan osaa sanoa mikä milloinkin mistäkin johtuu. Mutta tykkään mä silti kokeilla monenlaisia juttuja.
Tuota lataria en käytä kuin vain jos meen suoraan töistä salille enkä oo kaikkist virkeimmilläni. Sitäkin annostelen puolet vähemmän ja silti alkaa mukavasti huulet ja sormet kihelmöidä.
Kuvan palkkaria en oo vielä päässyt testaamaan, mutta kerron kyllä kokemuksen kun saan senkin korkattua.

Jees. Mutta tänään olin tosiaan tällä mun vakkari hierojalla, Tonilla, vielä iltapäivällä ja mitään pahempia tuntemuksia mulla kun ei just missään nyt ollut niin päätettiin hieroa jalat. Ne kun on joutunut aerobisten myötä astetta kovemmalle. Ja löytyihän niitä mukavia muhkuroita ja jumeja vähän joka puolelta. Sääret ja etureidet pahimpina.
Tästä Tonin sivuille

Osaavaan hierojaan todella kannattaa panostaa! Tässä touhussa tuo kehonhuolto kun tuntuu monilla jäävän ihan liian vähälle huomiolle. Onhan sitä monia muitakin keinoja ja konsteja huoltaa kehoa, joita myös itse tulee harjoitettua, mutta hieronta on mulle sellaista, jota ilman mulla ei ole varaa olla. Hyvä hieroja ja ammattitaitoinen valmentaja eikä ole meikäläisenkään alaselkä väsynyt eikä valmentajan sanojen mukaan "vahvat, kivikovat putket" eli pitkät selkälihakset kipeytyneet yhtään entiseen malliin. Jei :)

Huomenna ois luvassa lepopäivä.. ainakin salitreenistä. Onneksi on sentään töitä ja muuta ohjelmaa, niin saa ajan kulumaan ;) Viime sunnuntaina, lepopäivänä, meinas käydä aika pitkäksi, mutta hyvin se loppujen lopuksi meni. Asennetta asennetta. Ja huumoria. Ja hyviä tyyppejä ympärille. Niillä pärjää.



maanantai 17. elokuuta 2015

Diet. Day 1.

Sinne se esikoinen meni koulun penkille niin reippaana että! Toistaiseksi saatu kuljetuksetkin järjestymään ilman minkäänlaista säätöä kun a-mies on poikkinaisen sormen vuoksi saikulla.
Mun on siis tehtävä töitä niin paljon kuin pystyn niin en sitten ekana päivänä päässyt poikaa edes koulusta hakemaan. Se kyllä harmitti, mutta minkäs teet. Onneksi isä oli häntä sentään vastassa <3

Tänään pärähti sitten dietti käyntiin. Ja koska valmentajakin hentoisesti kehotti, niin viikonloppu meni viihteen puolelle.
Lähdin jo perjantaina suoraan töistä Helsinkiin. Ensin oli Timon (valmentaja) kanssa selkätreenit Mayorsilla ja siitä sitten menin kaverin luo. Kaveri oli just ostanut kämpän niin pitihän sitä "tupareita" sinne laatikoiden keskelle mennä viettämään. Saatiin me pari vaatesäkkiä sentään purettua ja kasattua yks iso hylly.

Kassialma... :)
Perjantai-illan eväät... nää oli sentään aika kesyt.
Lauantai aloitettiin seikkailemalla salille heti aamupalan jälkeen. Seikkailemalla tosiaan, koska yritettiin oikaista metsikön läpi, mutta harhailtiinkin sitten pari ylimääräistä kilometriä. Mutta samapa tuo, voi sen alkulämpän auringonpaisteessakin hoitaa.
Treenin jälkeen safkaa ja yleistä hengailua ja iltaa kohti sitten kuoharipullot auki ja valmistautumista iltaan. Ei meillä siis mitään sen kummempia suunnitelmia ollut. Kymmenen maissa lähdettiin kaupungille ja tappiin asti tuli baarissa notkuttua. Oli todella hauskaa ja tämmöinen kevyt nollaus oli enemmän kuin paikallaan.

Aamupala vs. iltapala

Girls just wanna have fun @ Apollo
Sunnuntai yhtä krapulapööröilyä koko päivä. Yllättävän vähillä fyysisillä oireilla sitä onneks selvis.
Illalla sit sain Timolta uuden ruokavalion ja treenit ja dieetti vaihde kliksautettiin päälle. Mä oon päättänyt, että tästä ei tuu tulemaan vaikeeta. Mulla on vahva asenne ja se on kohdillaan.






Tänään aloitin päivän aamupalan jälkeen salilla, sit töitä ja töitten jälkeen hierojalle. Meillä on töissä tällä hetkellä urheiluhieroja-harjoittelija ja saadaan käydä hänellä niin paljon kuin aikataulut sopii yhteen. Ei paha. Ja kaiken kukkuraksi hän on todella hyvä hieroja. Vetää ihan vertoja tälle kellä vakkaristi käyn.
Tänään hierottiin jalat. Mä ihan luulin, että lauantainen korkkareilla kävely ois tuntunut pohkeissa ja säärissä enemmän, mutta pahimmat jumit löytyikin etureisistä ja lähentäjistä.
No nyt mulla on neljä viikkoa niin, että käyn hierojalla kaks kertaa viikossa niin eiköhän tääkin kroppa saada taas letkeeksi :)

Mutta nyt nukkumaan! Aamulla kello soi kukon laulun aikaan --> morning cardio!!! Jipii!!!

Iltapala :) Onneks aamulla saa vielä puuroa :)


Ja ainiin! Lähtöpaino tänään aamulla (jossa varmasti viikonlopusta pientä pöhötystä mukana) 62,5 kg.

lauantai 8. elokuuta 2015

Ready for normal life...? What's that?

Vielä on kesää jäljellä ja sitä rataa. Tai ainakin hetken. Ens viikolla alkaa esikoisella koulu, sit seuraavalla viikolla  meikäläisellä dietti ja syyskuusta taas kakkosduunikin pärähtää käyntiin. Todellinen shokki-isku normi arkeen ja koko paketti tars saada stressittömästi ja sujuvasti toimimaan. Eikä siinä muuten mitään, mutta me joudutaan itse kuljettamaan poikaa kouluun, niin mun aikaiset aamusalit täytyy saada järjestettyä toiseen ajankohtaan :O Paniiiik! No ei vais, kotona pystyn tekee paljon ja aamuaerobiset onnistuu silti koiran kanssa. Järjestelykysymyksiä.

Tosiaan, semmoinen 7,5 viikon välidietti sitten valmentajan kanssa keksittiin tähän väliin laittaa. Meillä kun ei ole mitään kummempia juhlia tms. päiviä tulossa tässä lähi kuukausina niin sidottiin sitten tavoitepvä Nordic Fitness Expoon eli lokakuun 10. päivään. Tehokas 7 ja puoli viikkoa siis kiristellään kroppaa niin paljon kuin siinä ajassa pystyy. Mun mielestä aika on tosi lyhyt, mutta valkku suosii lyhyitä diettejä ja sanoi, että siinä ajassa mä nään kropassani tapahtuvan ihan koko ajan, joten odotan kyllä innolla mitä tuleman pitää! Jännää! :)

Excited!
No mutta mitäs tähän kesään on nyt vielä mahtunut? Paljon ei ainakaan oo tullut blogia kirjoiteltua, josta saan palautetta tuon tuosta (!!!).

On ollut muuta tekemistä! :P
Työn, treenien ja normi perhe-elämän lisäksi oli tuossa yksi muutaman päivän Gdanskin reissu ainakin. Järjestettiin siskojen kanssa vanhemmillemme 60-vuotis synttärilahjaksi ja oli kyllä i-ha-na reissu! Just sellaisia hervottomia naurukohtauksia joita vain perheen kesken voi tulla oli joka päivälle useampaankin otteeseen. Mukavaa yhdessä oloa kertakaikkiaan. Tosin kyllä joka päivälle riitti hetki ihan vaan omaa aikaakin. Tuli meinaan lähtöpäivää lukuunottamatta käytyä salilla sielläkin joka päivä :)
Löysin lähimmän salin kauppakeskuksen yläkerrasta. Karski, raakaa rautaa -tyylinen sali, jossa naiset (joita oli max. 3 mun lisäksi samaan aikaan) keskittyivät aerobisiin laitteisiin, joita oli varmaan 20, ja miehet treenasivat laittella ja vapailla painoilla... miehet + minä. Huvittavaa :) Kyllä Suomessa vaan joka salilla jossa on tullut käytyä nousee naisilla rautaa lähes siinä missä miehilläkin. Go Suomen Naiset! :P
Mutta anyway, semmoinen ihan loistava juttu siellä oli, että siellä oli koko ajan salin puolella vähintään yksi jonkin sortin PT joka kierteli katselemassa mitä ihmiset duunaa ja neuvomassa ja varmistamassa yms. Mullekin tultiin muutamaankin otteeseen antaa vinkkejä miten saisin esim. flyesseissa paremman tuntuman ja toimi kyllä tosi kivasti. Tosin se jätkä heitti mulle ensin 4 kilon käsipainot ja aika äkkiä sain todeta, että "I can do this all day" ja sit vaihdettiin kutosiin... itse sanoi tekevänsä kaseilla :D

Reissun eka treeni - jalat, ekat ruokaostokset ja ekat annokset @HRC
Kerrankin mä olin ihan iloinen siitä, että joku tuli salilla juttelemaan. Yleensä kun mulla palaa aika äkkiä hihat jos mun treeniä keskeytetään monta kertaa tai liian pitkäksi aikaa. Semmoiset muutaman sanan vaihdot on tottakai ihan jees, mutta ei sitä nyt minuutti tolkulla kesken treenin voi rupatella!


Reissun aikana ehtisin siis treenaa jalat, rinta-olkapäät-kädet, selkä, rinta-olkapäät-kädet ja tuossa järjestyksessä. Ruokavaliossa annoin sitten itselleni vapauksia. Olihan mulla loma. Mutta sillai järjellä kuitenkin.

Koska pakko, niin heti ekana mentiin tosiaan HRC:n syömään kun sellainen kerran kaupungista löyty... mun annos vähän poikkee muista :P Mutta jälkkäriksi, tottakai, brownie ja 5 lusikkaa :)
Ja vielä muutama fiilistelykuva:

Äiti ja tytöt ja meripihkamuseon shoppailut :)
Grow back grow!!!
Vikana päivänä shoppailua, salia ja illallista... miten niin oli olkapäivä? :P
Loman jälkeen taas normi kesäarki käyntiin ja keskiviikkona heti luulot pois valkun kanssa jalkatreenillä :O


Matkalla helsinkiin viestittelin valmentajan kanssa että mitä tänään trenataan...

 Ja sanotaan, että tässä kohtaa alkoi jo vähintäänkin jännittää.. sillai hyvällä tavalla. Eikä suotta. Ei sillä, että mä epäilen, että valkku ois päästänyt mut vähän helpommalla, mutta siellä sattu olee hänen joku hullu kaveri joka sitten päätti tulla mukaan kun vedettiin supersarjaa prässissä ja hackissa etureisille. Ei jumalauta.
Mä olin aivan varma, että mun resistä tirskuu jo veret pihalle, ne repee ja irtoo ja palaa ja tekee kaiken yhtä aikaa, mutta ei vaan anneta luovuttaa kunnes lopulta, en tiedä antoko he mun jo lopettaa vai lähtikö multa vaan totaalisesti jalat jo alta. Ja sit komennetaan vielä polvilleen lattialle niin että etureisiin tulee kunnon venytys yeah right! Ihan varmaan! Viimeistään siinä kohtaa jo haistatin paskat, mutten silti voinut muuta kuin nauraa. Se sattu niin s....sti! Ja mä vaan nauroin :) Kuin hullu sitä ihminen onkaan. True happy pain ;)

Leg day wasn't over yet... Ihan liian vähän taukopaikkoja kotimatkalla..
Että tämmöistä tällä kertaa. Nyt pojat tulee näköjään rannalta takas sisälle eli alkais olee aika lähtee heittää heitä mummolaan siksi aikaa kun meen salille. Ehkä ens postauksessa vähän enemmän tapahtumien sijaan fiiksiäkin, ne kun on taas heiluneet laidasta laitaan, mutta ei todellakaan tämän mun henk.koht. projektin suhteen. Tää kun nimenomaan on sitä millä järki pysyy kasassa vaikka "kaikki muu" meniskin päin mäntyä.


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Monenmoista

Ihan hyvä tovi taas vierähtänyt kun viimeksi oon ehtinyt blogia kirjoittelemaan. Eli mitäs tässä? Kesää on vietetty ihan mukavasti. Aika vähän töitä ja paljon yhteistä aikaa lasten kanssa. Veneilyä, puuhamaata, leirintäalue-elämää, pyöräretkeä ja sensemmoista. Ja treeniä... treeniä ja treeniä. Ja tietty ruokaa :P
Antaa kuvien puhua näistä mun puolesta:

Myös veneellä voi treenata!


...ja syödä tavoitteiden mukaisesti.


Matkalla puuhamaahan aamutreenin jälkeinen safka maistuu myös autossa :)

Uus ehdoton herkku tuo pancake syrup... cheating that cleaneating...

Sadepäivän eväsretki :) Mun eväät vähän köyhemmät mitä muksuilla..

Mun pojat <3
Jep jep.
Parit helsinki-treenitkin on tainnut tähän väliin mahtua. Huomenna meen taas ja aattelin, että treenataan joko jalkoja tai olkapäitä... veikkaan, että valkku sanoo, että jalkoja, koska just viime viikolla jumpattii yhdessä olkapäitä, mutta niitä nyt ei voi koskaan tahkoa liikaa.
Tähän väliin parit kuvat tän hetkisestä tilanteesta:

Olkapäistä alkaa erottaa jo jotain lihan tapaista :)

Tätä kuvaa ennen tein 250 askenkyykkyä 10 minuuttiin... pitää kuulema saada reidet maitohapoille kerran pari viikossa :P Etureiskat kaipais kyllä MUN mielestä vielä lisää massaa..

..samoin selkä, vaikka kyllä sielläkin tuntuu sentään jotain tapahtuvan :)






Mutta fiiliksiä. Niistä mä haluan nyt kirjoittaa. Laidasta laitaan mennään taas niin että pää on ihan pyörällä. Ja nyt puhun fiiliksistäni omaa kroppaa kohtaan.
Välillä tuntuu, että olen tekemääni työmäärään nähden naurettavan pieni, ettei muhun tartu liha ei sitten niin millään. Kuin jokaisella vastaantulijalla olis sata kertaa pyöreämmät olkapäät ja leveämpi selkä kuin mulla.
Ja sit taas välillä oon taas sen sortin mätisäkki ettei pahemmasta tietoa. Rasvaa tursuu sieltä ja täältä. On kakoisleukaa, on allit, on selluliittia, on pömppömahaa on yksinkertaisesti tooosi paksu olo... kunnes taas parin päivän päästä mä haluaisin saada ainakin kolme kiloa lisää painoa... ja tätä rataa.
Hulluksihan tässä tulee :) Ellen jo ole.
Ja ristiriitaisia kommentteja sitä eri ihmisiltäkin saa... tiedä sitä sitten mihin luottaa. Tai oikeastaan mä oon päättänyt luottaa valmentajaan. Viimeks häneltä tuli mm. kommentit "...sit treenataan yläkertaa, jalat sulla on vahvat" (kun sanoin, että haluan treenata hänen mielestä heikointa osa-aluettani) ja "ei sulla ainakaan liikaa rasvaa olkapäissä ole kun alkaa nää lohkot erottua" (treenin yhteydessä kun alko olat olee kivassa pumpissa).
Jaloista mä haluaisin kyllä tiristellä vähän rasvoja pois, etenkin takapuolesta, jotta itsekin näkisin kunnolla, paljonko siellä sitä ehtaa lihaa on.. Mutta ruokaa ollaan lisätty!
Nyt on paino pysähtynyt pyörimään siihen kuudenkympin kummallekin puolen ja ruokaa on niin paljon, ettei ehdi tulla kunnolla nälkä, muttei myöskään tule ähky. Eli aika mukavasti siinä suhteessa.
Melko orjallisesti oon viime viikot ruokavaliota noudattanut, viime viikonloppua lukuunottamatta kun oltiin pikkupoikien ja mun kahden parhaan ystävän kanssa mökkeilemässä. Oli mun synttäritkin lauantaina niin herkuteltiin sitten viikonlopun aikana jäätelöllä, irtokarkeilla, vohveleilla ja sen semmoisilla. Ja hörppäsin mä yhden sidukankin :O
Mutta heti maanantaina takaisin ruotuun. Kyllä se herkuttelu ja huonosti nukkuminen vaan aika paskan olon saa aikaan, ihan rehellisesti. Hirvee turvotus ja hedari koko ajan. Nyt alkaa pikkuhiljaa jo helpottaa.

Oon miettinyt jotain välitavoitetta itselleni. Mistään kisa-ajankohdasta ei ole ollut puhetta ja hyvä niin. Mä haluan rakentaa itseni rauhassa ja huolellisesti. Mutta jokin välitavoite ois kiva olla, etapit motivoi. Saattaa olla, että mennään lähelle kisakuntoa tms. Täytyy vielä keskustella valmentajan kanssa. Helmi-maaliskuu mulla on töitten kannalta yleensä rauhallista niin sinne sen vois ehkä ajoittaa.. tai sitten vuoden päähän heinä-elokuuhun.
No, sitä täytyy vielä vähän makustella, mutta jokin etappi on keksittävä, vaikkei tän hetkisessä motivaatiossa mitään vikaa ole. Sitä meinaan riittää! On tää kaikki aina vaan niin kivaa :) <3

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Miten meni? Noin niin kuin omasta mielestä..


Mitäs kaikkea edellisen postauksen jälkeen onkaan tapahtunut...
No eipä mitään hirmu ihmeellistä. Normi arjesta poikkeavia päiviä kyllä useampiakin (hautajaiset, synttärit, juhannus...) niin on ollut vähän haasteita pitää ruokavaliosta kiinni. Ja haasteet lähinnä siis korvien välissä. Tosin vielä kun mun paino on ollut laskussa, hitaassa kylläkin, mutta silti laskussa, niin en oo liiemmin stressannut syömisistä.

Edellis viikolla kävin tsekkaamassa kunnallista kuntosalia mun pojan tulevan koulun vieressä. Me kun todennäköisesti joudutaan itse kuskaa häntä kouluun niin aattelin, että ois näppärää jos kävis salilla siinä vieressä. Ens alkuun ainakin pidän kyllä molempien salien lätkät, mutta katsotaan nyt miten arki lähtee rullaamaan, josko vois jättää sen toisen sitten pois.. sekin ois semmoinen 355 €:n säästö vuodessa..
Olihan se kunnallinen sali tooosi pikkuinen ja aika nuhjuinen, mutta lähes kaikki tarvittava sieltä löytyi. Ainoastaan smith puuttuu, mutta sit vaan kyykätään vapaalla tangolla. Ja olihan siellä enemmän sitä semmoista "rehellistä rautaa" -spirittiä ;)

Sen pikkusalin tsekattuani lähdinkin ajelemaan kohti Helsinkiä ja Mayorsia. Jalkajumppaa valkun kanssa oli luvassa. Selkä mulla alkoi siinä treenatessa taas polttelee tosi ikävästi ja sit vähän himmailtiinkin ja tehtiin selän ehdoilla. Etureidet saatiin silti liekkeihin :)
Ja vaikkei mikään muu tuntunut ns. väärällä tavalla pahalta / ikävältä kuin se alaselkä, niin valkku käski sitten, että hieroja ottaa seuraavalla kerralla kunnolla takareidet ja pakarat käsittelyyn.

Mulla olikin varattuna 45 min hieronta sit seuraavana maanantaina. Ja tosiaan se koko 45 min hierottiin takareisiä ja pakaroita ja siitä oli kyllä nautinto kaukana. Kyllä tuntui, voi taivas! Oon nyt käynyt eri hierojalla ja tää ottaa aika paljon rohkeemmin kuin se jolla oon yleensä käynyt. En tiiä onko ero siinä kun tämä "nykyinen" on urheiluhieroja kun taas se "entinen" ihan normi koulutettu hieroja. Kyllä mä tälle "entisellekin" oon varannut ajan, kun hän hieroo niin ihanasti niska-hartia seudun auki, mutta säännöllisesti 2-4 kuussa oon nyt käynyt ja meinaan jatkossa käydä tällä urheiluhierojalla. Hänen käsittelyssä todellakin tapahtuu.
Onneks mulla nyt oli tää takareisi-pakara hieronta työpäivän jälkeen niin pääsin suoraan kotiin tekemään ei yhtään mitään ja pidin seuraavankin päivän treeneistä lepoa. Sai takaosasto palautua kunnolla :)

Juhannus...
No hyvinhän se meni. Aloitin vapaat jo torstaina. Kaveri oli yökylässä ja hän olikin niin ihana, että jäi "vahtimaan" aamulla mun lapsia siksi aikaa kun itse kävin salilla. Tosi ystävä <3
Aloitin juhannusvapaat siis jalkajumpalla. Muutamalla muulla oli samat suunnitelmat joten saikin vähän soveltaa omaa treeniä kun laitteet oli jatkuvasti varattuna.
Mutta hyvä treeni siitä silti tuli.
Medium kyykkyä vapaalla tangolla 4x10x50
Leveetä prässiä 4x12x120
Reiden ojennusta 4x12x40
Reiden koukistusta 2x15x35 2x10x40
Pohkeet prässissä nilkan asentoa vaihdellen 3x35x30
En mitään hirviöpainoja uskaltanut laittaa kun vielä tunnustelin takaosaston kuntoa hieronnan jäljiltä.

SQUAT! For those tiny little thighs.
Ja tuo leuanveto video nyt on ja pysyy tuossa, vaikka mun oli tarkoitus sijoittaa se vähän alemmas tekstissä :P Anyway, ranne ei kestä normileukoja mutta tuohon leveeseen myötäleukaan oon niin rakastuntu, sillä saa ehkä parhaimman tuntuman selkään :)
Loput siitä vapaapäivästä menikin aika rennosti kotona chillaillen. Ruuan laittoa ja siivoilua. Perus kotiäiti -settiä. Illalla sit a-mies sano, että lähdetään seuraavana aamuna sääennustuksia uhaten merelle joten iltaohjelmaan piti mahduttaa vielä pakkailua sillä selkätreeni oli suoritettava vielä aamulla ennen lähtöä.

Kello soittamassa 5.00 juhannusaattoaamuna. Aamupalaa nassuun ja treenaamaan. Selkä sai sopivasti runtua ja vielä loppuun kunnon hiki 10 min tehokkaalla ylämäkikävelyllä.



Aamu ysiltä mä vetelinkin jo treenin jälkeistä ateriaa nassuun ja sit kauheeta kyytiä kamat autoon ja veneelle! Ja kyllä kannatta uhmata pekkapoutaa sillä merellä oli ihan mahtava keli! Aurinko paistoi ja meri oli tyyni. Ihanaa!

Kalastelua yömyöhään <3

Koko juhannus meni paremmin kuin mitä toivoa saattoi. Lapset oli niin reippaita ja kilttejä etten ihan vieläkään ymmärrä. Niin se vaan vuosi vuodelta helpottuu tuo merellä olo heidän kanssa, vaikka se on jo pari vuotta ollut pelkkää nautintoa :)
Ruokavalion päälinjasta pidin kiinni, mutta söin mä sitten paljon muutakin... hups... Meillä oli yks kaveripariskunta kans mukana ja miehet käyneet keskenään ruokakaupassa niin en mä siinä sitten viitsinyt lähteä niuhottamaan jos salaatissa oli fetajuustoa tai grillissä pelkkää possua.. ja okei, tunnustan, kaffepullan mä ostin ihan itse! ;)
Mutta sunnuntai kun koitti niin oli aika palata takaisin ruotuun. Lounas tehtiin vielä veneessä, mutta heti kotiin päästyämme mä vaihdoin kassiin salikamat ja suuntasin pumppaamaan rinta-kädet-olkapäät -osastoa. Loppuun otin vielä 20 min ylämäkikävelyä.
Oon nyt parikin kertaa ihan huvikseni testannut tuon ylämäkikävelyn kanssa kuunnella jotain ihan muuta musiikkia kuin sitä perus salibiisilistaa. Ja hauskaa kyllä, siitä tulee aika mukava tvisti kun hiki päässä jalat liekeissä painat mennä ylöspäin ja korvissa soi esim.
Jesse Kaikuranta: vie mut kotiin
Juha Tapio: sinä pelastit meidät
John Legend: all of me
Irina: hiljaisuus
Varmaan korvien välissä jotain vikaa, mutta toimii mulle :)

Tänään vielä vapaapäivä poikien kanssa kotona. Eikä olla tehty oikeestaan yhtään mitään... vielä.
Tai tilasin mä fitnesstukusta leuanvetokuminauhan ja semmoisen kahvallisen vastuskumpparin. Sillä saa tehtyä jos vaikka mitä ja tässä kun on kesän aikana varmasti viikkoja kun salille ei pääse vaan "täytyy" treenata veneessä tai mökissä tms. niin onpahan välinettä sitten siihenkin.

Mutta nyt läppäri kiinni ja huushollaamaan ennen kuin mummo tulee lapsia viihdyttää siksi aikaa kun mä meen salille.

Hitaasti hitaasti... Mutta kyllä se siitä vielä levenee...



tiistai 9. kesäkuuta 2015

My kind of morning

Ensin aamulenkille koiran kanssa. Sitten herkullista aamupalaa, jonka jälkeen salille ja vielä lounasta ennen töitä 😊 ja kello on 9.00.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pelkkää aurinkoa :)

No jo on ollut kiva päivä!

Mummolla oli vapaapäivä joten sain viedä pojat sinne hoitoon päiväksi. Aika paljon helpompi oli saada heidät aamulla sängystä ylös kun suuntana oli päiväkodin sijaan mummola :)
Eli mitäpäs minä sitten muuta kuin salille selkäjumppaa vääntämään ja mikäs sen mukavampaa kuin huomata että rauta olikin kevyempää kuin viime viikolla. Ei paljoa, mutta kumminkin. Mahti fiilis :)

Salilta töihin, tai kotikäynnille, ja sain hoidettua asiakkaan kivuttomaksi ja kaikilla oli taas hyvä mieli. Lisää mahti fiilistä :) Mä niin rakastan mun työtä!

Eikä siinä vielä kaikki. Sillä välin kun oli kotikäynnillä oli puhelimeeni pompsahtanut käytännössä katsoen tuntemattomalta ihmiseltä vilpitön, kaunis sana minulle.
Nyt se oli jo sata varmaa, mä hymyilisin koko päivän. Pieni, kaunis sana. Ja miten hyvältä se voikaan tuntua.

Lets just be kind to each other

Vähän vielä lisää töitä ja päivän päätteeksi hierojalle. Eikä syyt hyvään fiilikseen olleet vielä siinäkään! Käyn parillakin eri hierojalla joten ei tää hieroja mua nyt ihan joka viikko sentään oo nähnyt ni tokaspa hän sitten että: "Jaahas, sitä on taas punttisalilla käyty! Sen kyllä huomaa!"
Voi jukujukujuku kun pistää ihan kihertelemään miten ihana olo tuostakin kommentista tuli!
Some GAINS! Hell yeah!







Kaupasta vielä lohta ja rehuja joten herkkua oli luvassa päivälliseksi. Mummolaan hakemaan lapsia ja siellä olikin yksi aina niin hyvän tuulinen serkkuni kylässä ja lämmittipä sekin valtava hymy ja halaus sydäntä :) Tää päivä on ollut pelkkää siirappia :)

It sure was a blessing today :)