sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

The Ultimate Workout

Huh huh! Sunnuntaiaamuna kello soittamassa seiskalta, jotta ehdin yhdekstoista Tampereelle Lite:n tapaamiseen ja treeneihin.

Ensin tosin mentiin Bodyactionille shoppailemaan, siellä oli jotain alennuksia, mutta mä tyydyin vaan sovittelee niitä paljon puhumiani pöksyjä, tosin "väärän" värisenä ja sitten tämmöisiä Freddy-housuja. Molemmat oli ihan hyvännäköisiä päällä, mutta mä kyllä petyin molempien materiaaliin. Semmoisia liian pletkuja oli kummatkin. Ja kun kuitenkin maksaa ihan kiitettävästi, ni oisin odottanut enemmän. Oon henkkamaukasta ihallut yksiä treenipöksyjä ja ne maksaa kokonaiset 19,95 €, joten taidan semmoiset käydä ens viikolla itselleni hakemassa jos niitä vaan vielä on.

Bodyactionilta mentiin sitten WFC:lle, jossa ensin höpistiin Jutan, Bullin ja muiten Fitfarmilaisten kanssa monenlaista ja sitten meidän jaettiin pienryhmiin ja päästiin treenaa oikein kunnolla.
Mulla oli tältä viikolta rinta-olkapäät vielä treenaamatta, joten mä valitsin sen ryhmän ja meitä olikin mukavan vähän, vain 6 ja meidätkin kun vielä puolitettiin toiset treenaa rintaa ja toiset olkapäitä niin siinä saatiin kyllä hyvinkin yksilöllistä ohjausta. Ja en oo kyllä koskaan saanut moista tuntumaa olkapäihin, voi taivas! Kyllä teki makiaa! Huh huh! Oon ollut jo monta tuntia kotona ja vieläkin polttaa. Ja se PT, joka olkapääosion veti oli vielä mun lähin Fitfarm-pt ja tosi tosi mukava tyyppi ja sai tosiaan mut antamaan todellakin ihan kaikkeni, ni kyllä mulle vähäsen tuli sellainen olo, että tän tulevan kolmen viikon aikana mitä tätä valmennusta on vielä jäljellä ni varaan häneltä ainakin yhden ohjauksen. Jalkatreeni on vielä ehdottomasti saatava niin, että joku katsoo, että tekniikat on varmasti kohdillaan ja varmistaa, että viimeisetkin mehut minusta likistetään.






Nyt sauna lämpiämään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti