torstai 13. maaliskuuta 2014

Work that back!!

Ihan jokapäiväisessä elämässä huomaa tilanteita, joissa tajuaa, että treenaamisesta on todella hyötyä. Kuten lasten neuvollassa. Jep. Juuri siellä.
Oli tuon piikkikammoisen esikoispojan kanssa meinaan ihan hiukan hommia, jotta saatiin rokotus annettua. Isälle ei varmasti ois ollut homma eikä mikään pitää lasta paikoillaan, mutta kun jätkä on kohta jo äidin mittainen niin äidille se ei ihan niin helppo nakki olekaan. Jestas miten paljon raivopäisessä pojankoltiaisessa on voimaa! Mutta siitä selvittiin. Jopa äiti selvisi.


Tällä viikolla on ollut niin ihana ilma! Keskiviikkona pääsin ulkoiluttamaan koiraa vähän pidemmän kaavan mukaan. Ihan liian vähälle huomiolle se eläin on jäänyt nyt kun mies tekee ihan hirmu pitkää työpäivää. Välillä tulee mullekin ihan kamala morkkis kun aamulla se, siis koira, jää haikeesti mun perään katsoo ku lähden salille. Sen kanssa mun pitäis lenkille mennä, eikä salille. Mutta mä oon itsekäs :(

Tänään mun päivä alkoi ihanasta ilmasta huolimatta personal trainerin vetämällä selkätreenillä! Tätä mä olin odottanut, kunnon tuntumaa selkään ja kyllä, sen sain. On se vaan uskomatonta miten paljon enemmän sitä itsestä saa irti kun toinen ohjaa ja vaatii siinä vieressä.
Maastavetojakin oon ennen tehnyt maks. 45 kilolla, mutta nyt sain kuulla treenin jälkeen, että kovimmat painot oli 70kg!!


Nyt jos ei ala selkä muovautua tämän päivän opeilla ni jo on perkele! :)
Tässä ois tämmöinen todellakin tavoiteltava selkäpuoli:


Noh, tuohon nyt on matkaa, mutta tavoitteita pitää olla! Katsottiin treenin päätteeksi vielä suorin jalon maastavedon tekniikka kun sitä halusin ja siinä vasta olikin hiomista. Nyt onneks tiedän tärpit joihin kiinnittää huomiota, niin saa poltteen pois alaselästä ja kunnon puristuksen takareisiin. Myös muutama ihan kokonaan uusi liike käytiin läpi siinä treenin aikana ja ylitin itseni monen monta kertaa. Tätä lisää ehdottomasti! Seuraava treeni varattiinkin muutaman viikon päähän, silloin vuorossa jalat.

Vielä ois yks treeni tälle viikolle; rinta, hauis, vatsa ja taidanpa takareidetkin vetästä siinä samalla, kun ne nyt on jäänyt tämänpäiväisen vuoksi vielä kunnolla treenaamatta.
Selkää sattuu, mutta ei tätä fiilistä kyllä voita mikään!



ps. löysin itsestäni männäaamuna uuden varjon! Tuossa selän puolella kylkeä. Ei siinä ennen ole moista ollut :P


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti