lauantai 8. maaliskuuta 2014

Show 'Em (What You're Made Of)

Melkein viikko jo taas vierähtänyt! Ja aikast mukavasti se on kyllä mennytkin.
Maanantaina olin salilla treenaa selkä-takareidet ja kyllä tuntui mukavasti rinta-olkapääosastossa sunnuntainen Tampereen treeni kun maastavetojakin siinä nosteli. Mutta se on semmoista ihanaa makeaa kipua, tietää että jotain tapahtuukin. Vähän se flunssa alkoi inhottavasti alkuviikosta taas nostamaan päätään, mutta sit mulle tuli ns. pakon edessä muutenkin kaksi lepopäivää. Työt kun tahtoo häiritä harrastuksia :) Mutta onneksi sentään tykkään työstäni. Tiistainakin sain suunnitella erään kevään Bikini Fitness -kilpailijan meikkiä!
Niin ja sehän oli se Laskiastiistai ja minähän uhosin syöväni kaksi laskiaispullaa. No en mä sitten itse muistanut että on laskiaistiistai ja pullat ois varmasti jäänyt syömättä, mutta sitten yks työkaveri toi töihin laskiaspullia ja kyllä mä yhden pullan hillolla söin. Eikä mulle siitä morkkista tullut. Oikeastaan siitä tuli jopa ihan hyvä mieli. Se oli hyvää, mun ei tehnyt edes mieli syödä enempää eikä projektini todellakaan kaadu yhteen laskiaispullaan. Ei se ois kaatunut kahteenkaan.


Torstaina sitten uskaltauduin ensin aamulla koiran kanssa lenkille ja sitten salille vetää olkapäät, ojentajat ja vatsat. Vaikka oli jo torstai niin aika koville otti vieläkin olkapäiden kanssa. Yhtään en pystynyt lisäämään painoja viime viikosta, mutta samoilla sentään pystyin tekee :)


Perjantain aloitin myös tuttuun tapaan aamusalilla treenaten etureidet, pakarat ja pohkeet.
Siellä Tampereella tuli noottia kengistä, joita valtaosalla meistä salilla oli. Ei saisi kantapään alla olla joustoa etenkään kyykätessä. Kyselin sitten paljasjalkakengistä ja ne kuulema ovat paremman, mutta ihan kunnon salikengät olisivat tietysti parhaat. No tässä ajassa kun en kunnon salikenkiä tosiaan vielä ole ehtinyt hankkia niin aattelinpa sitten laittaa paljasjalkakengät kun oli kuitenkin niitä kyykkyjäkin luvassa. Kyykyt ja prässi (jossa edelleen 110 kg x 10, vaikka kyykkyjä jo alla!) ym. menivätkin tosi hyvin, mutta lopuksi kun tein pohkeita prässissä 120 kg:lla niin siinä tais oikea nilkka tykätä vähäsen kyttyrää. Inhottavasti se kipeytyi, mutta onneksi töissä oli taas apu lähellä ja yks mein fyssareista vähän manipulois ja teippas sen niin meno jatkuu taas. Koko ajan se tuntuu inhottavalta, mutta ei siinä ilmeisesti mitään suurempaa häikkää ole. Tuettuna ja "levolla" sen pitäis tulla taas kuntoon. Mutta en kyllä laita niitä paljasjalkakenkiä enää salille. Semmoiset jykevät, tasapohjaiset ja varrelliset salikengät täytyy hommata!
Perjantaipäivä ei mennyt muutenkaan ihan putkeen, unohdin ensimmäistä kertaa lounaan kotiin.

Joten kävin sitten nopeasti kaupasta hakemassa raejuustoa, realia ja kirsikkatomaatteja. Ei mikään ihanne lounas, mutta aattelin, että se nyt on suurinpiirtein sinnepäin.
Töitten jälkeen sitten menin siskon kanssa syömään. Otin aika varman valinnan eli kanasalaatin. Sen jälkeen hypättiin junaan ja lähdettiin kohti Hartwall Areenaa ja BackStreet Boys:n konserttia!
Keikka-look. Minä <3 leggarit :)
Päästiin oikein areenalle asti ja meillä oli molemmilla taas jo kamala nälkä. Salaatit oli ollu aika pienet ja päivän syömiset muutekin jäänyt vähän onnettomiksi. Joten niinpä siinä keikan alkua odotellessa sorruimme tilamaan hampurilaisateriat! TUNNUSTAN!
Ateriani piti sisällään kokonaiset 622,3 kcal, 17,6g proteriinia, 31,3 g rasvaa, 73,8 g hiilihydraattia ja 2,4 g suolaa. Söin siis sen tavishampurilaisaterian pepsimaxilla ja ketsupilla.
En tiedä pitäiskö mun tuntea morkkista tästä, mutta en mä kyllä oikeestaan tunne ja oon jotenkin jännästi tyytyväinen ja ehkä jopa ylpeä siitä ettei mulla ole morkkista. Ihan kuin mulla olis ihan oikea järki päässä, joka sallii satunnaisen lipsumisen ja herkuttelun ja joka tietää, että mä palaan ruotuun samantien. Juuri niin kuin olen toivonut pystyväni toimimaan jo vuosia. Hmmm..


BackStreet Boys:it veti hyvän keikan täydelle Hartwall areenalle ja takas kotona olin joskus yhden maissa yöllä. Tänään herätessä olikin aivan ihana ilma! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, joten heti aamupalan jälkeen lapset, koira ja mies autoon ja metsäretkelle. Mentiin ihmettelemään yhtä hiiden kirnua ja meren rannalle ihalemaan maisemia. Ihana ilma olla ulkona! Kyllä tuosta auringosta vaan saa niin paljon energiaa ja hyvää mieltä!

My little boys <3
Ei kauaakaan kun päästään taas veneilemään!
Vielä olis aikomuksissa tänään tai huomenna mennä salille, tehdä koulutehtäviä, joita oon muuten tehnyt ihan hurjan paljon tällä viikolla, sekä perehtyä uusimman juoksija lehden erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin.. Et ikinä arvaa mikä se on?


And by the way:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti