Olipa ihanaa olla merellä taas pitkästä aikaa. Viime vkonloppuna siis kesän ensimmäinen veneily med hela familjen. Lapset nautti ja niin nautin minäkin. Ja kun olin vielä tehnyt itselleni omat eväät mukaan niin ei tarvinnut murehtia mistään.
 |
| Mun lounas vs. muitten lounas. On mulla ainakin värikkäämpi lautanen :) |
Sunnuntaina vielä viikon viimeinen sali illalla ja maanantaina pitkä työpäivä. Siinä kesken työpäivän mulle selvis, että sain taas uuden opiskelupaikan. Tällä kertaa tosiaan ammattikorkeasta, avoimen puolelta. Mutta se on Helsingissä ja sinne on meiltä matkaa jotain 150 km ja töitäkin tarttis pystyy koko ajan tekemään.. Noh, nää on näitä järjestelykysymyksiä. Heinäkuun loppuun mulla on aikaa miettiä otanko paikan vastaan vaiko enkö. Ja mulla ei oo aavistustakaan mitä mä teen.
 |
| Apua päätöksen tekoon..? |
Mutta tiistaina oli kauan odotettu PT-TREENI! Ja nyt siis treenattiin selkää. Niin huipputreeni että oksat pois! Ja melkein kaikki oli mulle ihan uutta. Niin siistii. Oli kahvakuulaa, leuanvetoa, puolikkaita maveja, kulmasoutuja vastaotteella, negatiivisia kulmasoutuja omalla painolla, ylileveitä ylätaljoja ja jos vaikka mitä. Ja pt:kin oli ihan mahtava. Oli todella tehnyt just mulle sen treenin ja osas vaatia juuri sopivasti. Ei liikaa, mutta niin että itseni ylitin joka tapauksessa. Ja sanoi lopuks vielä että mulle oli kiva vetää treeniä ku mä en väittänyt missään kohtaa vastaan: "ei pysty, ei jaksa.." kun mähän tein jos ja kun hän kerran sanoi että vielä menee! :) Monta hyvää tärppiä taas tuli, joita aion jatkossa hyödyntää omissa treeneissä. Varsinkin leuanvedot, ne oli kivoja!
 |
| Jep jep... pt-treenit, opiskelut, työt.. tää sopii kaikkeen ;) |
Seuraavaks kaavailtiin jalkatreenejä jossain ulkona kun kerran on kesä. Ehkä n. kuukauden päästä, mutta mun täytyy vähän kuulostella tota mun nilkkaa vielä. Se peroneusjänne on todennäköisesti tulehtunut ja mun tarttis mennä lääkäriin sen kanssa, mutta ensin täytyy hoitaa vakuutusyhtiön kanssa pari juttua. Tai niitten siellä tarttis saada päätöksiä aikaseksi.. toivottavasti ovat nopeita.
Kyllä mä sen kanssa liikkumaan pystyn, vaikka juoksemaankin, jos haluan, mutta sit se särkee ihan julmetusti :( Teippaus on ollut poppakonsteista paras apu kipuun.
Sit tää pt vetää myös toiminnallisia treenejä tuolla salilla missä käyn ja jutteli niistä.. saattaa olla että joskus kokeilen, vaikken yleisesti ryhmäliikunnoista kauheesti välitä.
Pari aamulenkkiä oon tällä viikolla kans jo ehtinyt tehdä. Rehellisesti tänään ei ois kiinnostanut yhtään nousta kun kello sois 04.30. Enkä noussutkaan. Mutta sit klo 04.54 havahduin siihen, että joku tuijottaa mua eikä se auttanut kun lähteä tän tuijottelijan kanssa lenkille. Eikä kyllä kaduta. Kas kummaa.
 |
| Kotipihan aamuvieras <3 |
 |
| Lämmin usva, se on kesä nyt! :) |
Lenkin ja aamupalan jälkeen vielä salille ennen töitä. Pari treeniä tarttis loppuviikkoon johonkin sovittaa.. ja lauantaina ois yhdet häät. Vähän jänskättää että miten handlaan syömingit sinä päivänä. Aika orjallisesti kun haluan ohjeita noudattaa... Kaipa mä jotain keksin.
 |
| Ei sillä, että häissä tarjottais roskaruokaa, mutta silti tää ois hyvä pitää mielessä.. |
 |
| Stretch! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti