Noh, kun mä kerran olen tässä juhannuksen aikaan joka ilta lasten mentyä nukkumaan jotain tänne kirjoitellut, niin kirjoittelenpa sitten tänäänkin.
Mitään sen syvällisempiä pohdintoja ei tänään sentään ole luvassa.
No mitä mittään, päivä alkoi ihan jäätävällä päänsäryllä. Aattelin, että se helpottaa kofeiinilla, jota on reilusti rasvanpolttajassa, jonka napsasen aamulla (vielä muutaman aamun ajan), mutta pyh, ei auttanut. Olin kuitenkin päättänyt lähteä salille ja siinä kun lapsetkin olivat heränneet ja kaikessa rauhassa aamupalat syöneet vetäsin latarin naamaan ja jo alkoi päänsärky helpottaa. Tilalle tuli huulten ja sormien holtiton nipistely ja polttelu, juuri sellainen kuin latarista kuuluukin tulla. Yllätyksekseni totesin, että tuota raivostuttavaa nipistelyä mulla oli ollut jo vähän ikäväkin. Eli suunnaksi sali!
Lapset oli mulla nyt ekaa kertaa salilla mukana. Siellä on semmoinen leikkipaikka, jossa lapset voi hengailla sen aikaa kun vanhemmat treenaa, mutta eipä meidän jätkät kauheen hyvin siellä viihtyneet. Ekan puol tuntia ihan ok, mutta sit alkoi vähän pienemmille tarkoitetut lelut käydä tylsiksi. Mä sitten tein viimeset liikkeet supersarjoina ni olin alle tunnissa valmis. Ja ojentajat kiittää ;)
Salin jälkeen se himputin hedari tuli takaisin. Vähän pötköttelin heti kotona, mutta ruokaa oli laitettava ni ne huilit jäi tosi lyhyiksi. Ruoka onneks auttoi vähäsen. Ruuan jälkeen aika pian mentiinkin mummolaan ja siellä mä sain sohvalla torkuttua reilun tunnin ja vihdoin oli hedari tipotiessään. Todella ärsyttävää tuommoinen. Veikkaan, että se johtu niistä eilisistä hiilareista. Hiilarikrapula :D
Huomenna vielä kerran koitan tähän viikkoon ehtiä salille, vuorossa mm. etureidet. Nam.
Nyt kerrankin ennen puoltayötä nukkumaan!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti