sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Lite InShape vko 7

What a week! Treenejä mahtui kuin mahtuikin viikkoon neljä, mutta aamulenkkejä vain yksi.
Keskiviikkona oltiin tyttöjen kanssa Tallinnassa. Juomapuolta toin kokonaiset 6 cola zeroa :) Ravintolasta löytyi suunnilleen raameihin sopivaa ruokaa ja laivassa söin toisen aterian ja välipalan eväistä. Eli onnistuuhan se reissaaminenkin, vaikka ruokavalio kohtuullisen tiukka onkin.
Torstaina a-mies lähti reissuun ja on 10 päivää poissa.. mä oon niin liemessä noitten aamulenkkien kanssa. Enhän mä voi lapsia jättää yksin nukkumaan ja lähtee tunnin lenkille. Täytyy koittaa hoitaa koiran lenkitys ja omat aerobiset jotenkin muuten kun aamulla.
Niin ja aamuista jätin viikon alussa hiilarit pois, mutta aika äkkiä huomas, että se tais olla virhe. Alkoi voimat hiipua aika hätäseen ja sellainen "tulisipa jo se tankkauspäivä" -olo. Joten lauantaina sitten otin kaikki hiilarit takaisin ruokavalioon ja sovelsin aamupalaa muutenkin niin, että siinä oli vähän enemmän syötävää. Tänään sunnuntaina kun oli PT-treenit Tampereella niin hiilarit todella tuli tarpeeseen!




Ja jos olisin tankkauspäivän pitänyt lauantaina olisin niin sortunut herkuttelemaan ja takuulla pahaan oloon asti. Kummitytöllä oli synttärijuhlat ja tarjolla olis sitten jos jonkinlaista herkkua. Vesi oli kielellä koko vierailun ajan, pakko myöntää.


Mutta onneksi ihana siskoni ajatteli minuakin ja perkasi mulle oman kulhollisen mansikoita <3 Kannustavat / tukevat läheiset on parasta!

Ennen synttäreitä tein aerobisen siivoilun muodossa, jos näin voi sanoa. Nyt kun a-mies ei ole kotona sotkemassa, on mukava siivota huusholli kuntoon kun se hetken ehkä jopa pysyykin siistinä ;) Ja kuoriutuipa tuosta työhuoneestakin aika houkuttelevan näköinen. Nyt loppui viimeisetkin tekosyyt, treenata pystyy, vaikka salille ei pääsis... tosin enpä mä niitä tekosyitä viime aikoina ihan kauheesti ole käyttänyt muutenkaan.

My kind of an office.

Viime aikoina mulla on ollut semmoinen olo, kuin kehitys ois vähän jumahtanut. Oonkin jo suorastaan odottanut, että koska tää tulee. Ihan kamalasti ei oo painot noussut enää salilla ja kuvittelin ettei lihasmassakaan oo juuri kasvanut... kunnes menin peilin eteen pelleilemään :D


Ja aatella, että sen nilkan vuoksi en oo pohkeita pystynyt treenaamaan oikeastaan yhtään, mutta kyllä niistäkin nähtävästi jotain löytyy. Onneks noi reidet ei rentoina ihan tuon näköiset sentään ole :)



Tänään kasvateltiinkin sitten hauista ja ojentajia Liten yhteistreeneissä Tampereella. Meitä oli paikalla vain kourallinen ja käsiryhmässäkin vain kolme, niin siinä sai todella hyvän, Killen ohjaaman, yksilöllisen treenin. Juomapulloa en pystynyt yhdellä kädellä nostamaan, autolla ajo 150 km kotiin oli ihan yhtä tuskaa ja kotona oli pakko ottaa puolen tunnin tirsat. Meni perille juu. Ihan mielenkiintoista varmasti huomenna tehdä töitä..
Nyt oon sitten käynyt PT:n kanssa kaikki lihasryhmät läpi. Joten on todellakin tuntuma siitä, miltä sen kovan treenin kuuluu tuntua. Yritys on kova jokaisessa omassa treenissä samanmoiseen tuntumaan, mutta väitän ettei se ole mahdollista ilman PT:a. Ei mun kohdalla ainakaan.



Ai niin ja ostin mä Bodyactionilta ne versat tänään! Niitä en nyt vielä päässyt testaamaan, mutta kerron kyllä kokemuksia heti kun oon testannut. Ja sit tein äsken vielä Fitnesstukkuun taas tilauksen. Palkkari ym. on päässyt käymään vähiin ja löysin mä sieltä ihan mielenkiintoisia kalorittomia ja sokerittomia (!!) makusiirappeja ja levitteitä. Pakkohan niitä oli testiin ottaa.. ei varmaan yhtään oo lisäaineita, eipä vissiin :P Niin ja vielä lataria tilasin myös, sitä oon kaipaillut aina välillä. Ja nyt otin sellaista, jota voi juoda treenin aikanakin. Kaikkea täytyy kokeilla :)

Mutta nyt kauheeta vauhtia nukkumaan, ei tästä muuten mitään tule. Kello soittaa kuuden tunnin päästä ja tars salille lähtee. Huomenna katsotaan onko näissä reisissä yhtään voimaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti