perjantai 7. helmikuuta 2014

Perjantaitilitys

Kyllä huusi piriformikset hoosiannaa hieronnan jälkeisenä päivänä! Mutta salille menin silti ja venyttelin ahkerasti etureisiä, lonkankoukistajia ja niitä pakaroitakin ja nyt on jo ihan hyvä. Pari päivää oli merkillisiä kipuja ja tuntemuksia jaloissa, mutta sit ne helpotti kokonaan. Jännä kyllä, koko ajan oli kivuttomampaa juosta kuin kävellä. En kylläkään juossut kun juoksumatolla alkulämmöt, mutta silti.
Tiistaina mulla oli vapaapäivä ja pääsin sinne solariumiinkin sitten salin jälkeen käymään. Uskomatonta, mutta jo yhden kerran jälkeen iho huomattavasti paremmassa kunnossa. Pari kertaa aion kyllä vielä mennä kunhan jostain löydän ajan siihen. Apteekista tuli myös haettua magnesiumit ja kalsiumit ja nyt on tuo aamupalan pilleri määrä jo aika huikea.. ainakin mun mittapuussa.


Keskiviikkona menin kolmannen kerran salille tällä viikolla, mutta tein nelostreenin. En oikein sitten uskaltanut etureisiä tehdä, jottei ne hermot hermostu taas ennen lauantaista Snowrunfestiä. Vitsi että oli orpo olo tänään perjantaina ku en sitten voinu mennä salille kuten normaalisti! Olin jo eilen illalla ihan hukassa ku ei tarvinnut salikassia pakkailla. Hulluksihan tässä tulee näköjään :) Hyvä niin.


Mittailin tässä viikolla että onko mitään kropassa tapahtunut.. Paino oli maanantaina 56,5kg, joten merkillinen notkahdus siinä tapahtunut, mutta se nyt heittelee muutamalla kilolla koko ajan suuntaan jos toiseen. Lantio oli nyt 95 cm kun se vuoden alussa oli 97 cm ja vyötärö tänä aamuna 68 cm kun se vuoden alussa oli 71 cm. Jei, eli muutosta on tapahtunut!
Tosin on tapahtunut ei niin miellyttävääkin muutosta... Mun rintalihakset on isommat ku mun tissit! Oikeesti! C'mon! Tietystä kulmasta sivultapäin kun katsoo, niin kyllä, rintalihas nousee ns. edemmäs kuin itse rinta. Nice. Tää nyt on jo niin surullista, ettei sille voi ku nauraa. Mieskin oli oikein niin kannustava tässä kohtaa, että pyysi laittaa paidan takas päälle. Onneks on keksitty bombshells-liivit ku push-upeilla ei tee enää mitään. Kyllä laittaa taas vakavasti harkitsemaan implantteja. Pari kaveria on käynyt Tallinnassa ottaa ja kehuu ihan hirveesti  kaikkea mitä siihen liitty. Alku"tutkimuksia", lääkäriä, hoitajaa, sairaalaa, kuljetuksia, jälkitarkastuksia.. Monta tonnia ne silti maksaa, että eipä sovi mun kukkarolle ihan heti tuo touhu. Hirveesti tätä aihetta kritisoidaan, mutta mä ainakin haluan näyttää hyvältä sekä vaatteet päällä että alasti. Ja ihan vaan itseni tähden. Ja se vaatii kyllä vähäsen täyteläisemmät tissit ku patalaput. Ja rasvaprosentin kun haluaa alas, ni se rasva valitettavasti lähtee ihan jokapuolelta kroppaa.


Bodyactionille tuli taas tehtyä tilausta, joka nyt ootteleekin postissa jotta pääsen huomenna hakemaan. Tilasin vetoremmi-rannetuet, vyön, treenijuomaa ja palkkaria ku on loppumaisillaan. Niistä sitten lisää jahka saan ne hyppysiini. Vähän jännittää, että tuliko sittenkin tilattua liian suuri vyö ku vyötärö olikin kutistunut enemmän mitä luulin.
Niin ja uudet ruokavalio-ohjeetikin taas tuli ja taas saa syödä lisää! Jee! Oon tässä kärvistellytkin nälkäisenä jo jonkin aikaa, vaikka annokset on aivan valtavia. En oo varmaan koskaan eläessäni syönyt yhtä paljon mitä nyt. Ihan ku kasvuiässä oleva teinipoika. Tää on itseasiassa tosi kivaa. Ja ei se vatsa ruuan määrästä huolimatta nyt ihan kauheesti oo kasvanut ;)

Aina yhtä surkee kuvalaatu ja likainen peili..
Vielä perjantain iloksi yksi huumoripläjäys ja motivaatiokuva..


Huomaa upeiden lihasten lisäksi TISSIT! Implantit tai ei, mutta luonnollisen kauniilta ne näyttää. Mulle kans!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti