Viime viikolla tuli salikäyntejä yhteensä 5 ja koiran kanssa yksi kevyt kaupunkilenkki sekä yksi kunnon reipas kävelylenkki. Parina kertana salillakin olen sitä aerobistakin lisäillyt ja saliohjelmia muutenkin muokkaillut vähän rankemmiksi.
A-mies oli koko viikonlopun polttareissa ja nuo illat yksin kotona näyttää olevan mulle se suurin kompastuskivi herkuttelujen suhteen, täytyy myöntää. Perjantaina syötiin lasten kanssa iltapalaksi (kevyt!)jäätelöä ja marjoja ja lasten mentyä nukkumaan otin vielä hyvän asennon sohvan nurkasta kera punaviinin, pähkinöiden ja hyvän kirjan. Kahdesta lasillisesta punaviiniä tuli niin jäätävä darra ettei kyllä ihan heti tee mieli uusintaa.
Lauantai-iltana syyllistyin klassikkoon: söin poppareita ja katsoin Jutta ja puolen vuoden superdieettiä. Eikä nuo viikonlopun ruuat mitään ravintosisällönaatelia ollut muutenkaan... hernekeittoa, pakkasesta löytynyttä maksalaatikkoa ja sunnuntai-iltana tortillaa a-miehen synttärivieraiden kanssa.
Mutta eilen olin InBody Kehon koostumusanalyysissä!!! Ja tässä tulokset. (Suluissa muutos viime mittaukseen, joka otettiin 15. tammikuuta, eli tasan 2,5 kuukautta sitten)
Paino: 57,4 kg (-0,1)
Lihasmassa: 25,9 kg (+1,1)
Rasvamassa: 10,7 kg (-1,9)
Rasvaprosentti: 18,7 % (-3,3)
Lihastasapaino:
Oikea käsi: 2,42 kg (+0,21)
Vasen käsi: 2,39 kg (+0,19)
Keskivartalo: 20,4 kg (+1,0)
Oikea jalka: 6,94 kg (+0,27)
Vasen jalka: 6,98 kg (+0,23)
Myös sisäelinten ympärillä olevan rasvan arvo oli pudonnut 7,7 yksikköä, mitä ne yksiköt lie onkaan.
Mä oon niin iloinen näistä tuloksista!!
Oon lukenut useasta eri lähteestä että naisten lihaskasvu on todella hyvää puolen kilon kuukausi vauhdilla. Esim. Lihastohtori kirjoittaa näin:
Vaikka naiset harjoittelisivat todella tehokkaasti, lihasmassan kasvu on silti yleensä maksimissaan 0,5 kg kuukaudessa. 3 kg vuodessa on jo erittäin kova saavutus edes treenaamisen alussa, jolloin kehittyminen on suurinta. Harva pääsee tähän kasvuun useiden vuosien harjoittelun seurauksenakaan...
Eli saan olla tyytyväinen tähän astiseen saavutukseeni. 2,5 kuukautta ja 1,1 kiloa lisää lihasta ja vieläpä kohtuu tasaiseti ympäri kroppaa. Tasapainottuneet jalat kaipaa kyllä vielä lihasmassaa, mutta kädet alkaa kohta puolin jo riittämään. Myös keskikropan lihaserottuvuutta saapi tulla lisää.
Rasvaprosentti on omasta mielestäni just ihanteellinen suhteuttaen siihen kuten tähän hommaan lähtiessäni ajattelinkin, että en erityisemmin keskity polttamaan rasvaa, koska se saa tapahtua siinä lihasten kasvun sivutuotteena ja niinhän siinä on käynytkin :)
Missään nimessä en halua, että rasvaprosentti alittaa 16, koska se ilmeisimmmin on aika hyvä raja-arvo sille, että hormonitoiminta voi alkaa häiriytyä. Enkä muutenkaan halua näyttää millään muotoa luisevalta, joka myös tapahtuu ihan liian helposti, jos rasvat menee liian alas.
Terveys, hyvä kunto ja omaa silmää miellyttävä ulkonäkö, ne on ne tärkeimmät tavoitteet ja tahti on mielestäni aikast mukava niiden saavuttamiseksi siihen mennessä kun täytän 30.
Rasvanpoltot siis pois ajatuksista, se saa edelleen tapahtua siinä lihasten kasvun sivutuotteena jos on ylipäätänsä tapahtuakseen. Tälläkin voidaan mennä kunhan lihakset jatkaa vielä kasvamistaan ;)
Ruokavaliossa mun täytyy ehkä vähäsen tsempata, vaikka ei se nyt niin retuperällä olekaan. Nyt on vaan taloudellisestikin niin tiukkaa, että on täytynyt syödä mitä kaapista löytyy.. Saas nähdä mitä mä sieltä tänäänkin lounaakseni löydän.
![]() |
| Remember!!! |
Tänään mulla ei ole töitä, joten oon pyhittänyt tän päivän suurimman ja turhimman koulutehtävän, henkilökohtaisen näyttösuunnitelman alias hensun, tekemiseen. Mä inhoon sitä.
Noh.. menin kyllä aamulla salille tekee etureisi-pakara treenin, siellä vierähti puoltoista tuntia ja nyt olen tovin jo naputellut tätä blogiani ja seuraavaksi täytys laittaa ruokaa.. Josko mä sitten piiskaisin itseäni sen hensun kanssa.. vaikka ulkona on tosi kiva ilmakin ja koirakin tarttis lenkittää... hmm..
Äh. Ei. Pakko se on tehdä pakolliset hommat. On persekin sen verran hyvässä pumpissa aamun jäljiltä, että kelpaa istuskella sen päällä loppupäivän :)
![]() |
| For all of us. Something to think about. |





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti