Vetelin sitten neljä salitreeniä peräkkäisinä päivinä. Ei ehkä mun kropalle parasta mahdollista, mutta sainpahan silti ihan jokaisessa treenissä jotain parannettua edellisestä. Ja siihen tietty aamulenkit ja intervallit päälle. Perjantaina treeneistä lepoa, mutta aamun aloitin hierojalla ja oikea hartia olikin sen verran juntturassa, että hyvä ettei itku päässyt... ja siihen perään liki 14 tuntia töitä. Tosi fiksua. Mutta kun ei sitä hieroja aikaa saa kymmeneltä illallakaan ja parempi kai se on mennä kuin jättää menemättä.
Lauantaina sitten oli kauan odotettu Bodycampin Ms.Fitness valmennuksen eka tapaaminen Tampereella Reebok Crossfit 33100 salilla. Ensin menin InBody kehonkoostumusmittaukseen, sitten vajaan tunnin verran oli posetreeniä jonka jälkeen saman verran jonkin sortin crossfit-treeniä.
Treenit sinänsä oli tosi kivat, treenattiin pareittain. Vähän erilaista, tulihan siinä ihan kunnon hiki, mutta olisin kaivannut jotain enemmän. Ehkä salitreeni ois ollut semmoinen, josta ois saanut enemmän irti kun se nyt kuitenkin on se miten tässä valmennuksessa pääasiassa treenataan. Lisäks treeni oli ihan liian lyhyt.. ei tullut yksikään paikka edes kipeeksi. Vähän kyllä nilkan puolesta pelkäsin kun aika paljon oli hyppelyä, mutta hyvin se meni. Ei sillä että kiva kokeilla uusia juttuja, voisin oikein hyvin kuvitella meneväni crossfit-tunnille, jos sellaista omalla salilla järjestettäisiin.
Parasta päivässä oli kuitenkin uudet tuttavuudet! Kyydissäni tuli pari tyttöä ja oli kyllä niin mukavia että! Toivottavasti joskus treenataan yhdessä täällä kotikaupungissakin :)
Posetreenit oli ihan mielenkiintoisest. Eipä siinä paljon yksilöihin keretty perehtyä kun meitä oli kuitenkin tosi paljon. Mutta vähän nyt on haisua siitä kuinka niillä korkkareilla pitäis kävellä ja miten hullunkurisissa asennoissa sitä oikein kuuluis lavalla seisoskella. Kyllä on selkä kovilla siinä touhussa, voi luoja! Hattua nostan kyllä jokaiselle, joka siellä lavalla rivissä seisoskelee! Hurjaa touhua.. Jos jostain, niin posetreenistä selkää vähän jomottelee tänään.
Ja sitten InBody -mittaukseen. Jep jep. Edellinen mittaus on siis suoritettu maaliskuussa ekan Liten jälkeen. Toisen Litenhän kävin heti ensimmäisen perään, kesän vedin rentoa, söin ja join mitä huvitti ja saattaapi olla ettei ihan niin aktiivisesti tullut liikuttuakaan. Ja nyt on 2 kuukautta tätä Ms.Fitness -valmennusta takana. Lihastasapainossa kaikki palkit on vihdoin nousseet keskiarvon yläpuolelle, jee! Mutta nousu maaliskuusta kuitenkin naurettavan vähän verrattuna siihen mitä se oli tammikuusta maaliskuuhun. Hm. Okei, oon mä lukenut, että se kasvu on alkuun kovempaa, mutta silti toivoin että se ois ollut enemmän... mutta parempi kai hidas kehitys kuin ei kehitystä ollenkaan. Eikös sitä niin sanota?
Rasva% on nyt tasan 20 kun se maaliskuussa oli 18,7. Ihan ok, saa sitä nyt tässä vaiheessa sen verran ollakin kun lihasmassaa on tarkoitus saada kasvatettua. Mutta kyllä se silti tuolla jossain takaraivossa vähän kirpas, täytyy myöntää, vaikka tiedän, että se on parempi just nyt just näin.
Eilistä mittauslappua siellä paikan päällä se tyyppi joka niitä analysois kehu kovasti, että nyt on kaikki oikein loistavasti ja samalla mallilla vaan eteenpäin. Ite taas koen, että muutosta on tultava ja paljon ja äkkiä. Tietty. Mulle kaikki nyt heti tänne, kiitos.
Jotenkaan en ole niin vakuuttunut tästä Bodycampin valmennuksesta kuin mitä Fitfarmin valmennuksissa olin. Mitä nyt eilen tuli parilla sanalla juteltua niin treenimetoditkin ovat mun järkeen Fitfarmilla ns. uskottavampia. Ja kun haluaisin todella sitä kehitystä ja paljon, niin vähän polttelee ottaa yhteyttä Fitfarmiin jo ennen tämän valmennuksen päättymistä... Hmm. Ei sillä, että nämä treeniohjelmat ja ruokavaliot joita mulla nyt on, toimii varmasti, mutta jotenkin musta tuntuu etten saa nyt tästä irti niin paljon mitä haluaisin. Äh. Puh. Hm. Aaaarrghh. En mä oikein ota itsekään itsestäni nyt selvää.
Aika varmaa on, että jos ottaisin Firfarmilta ensin vuoden PT-valmennuksen, sillä ajatuksella, että lihasta kasvatettas siihen malliin, että jonain kauniina päivänä lavalle nousisin, niin ei mulla kyllä sit olis enää varaa sen vuoden jälkeen ottaa taas vuoden kisavalmennusta... phuuuuhhh... tuleekohan tästä yhtään mitään...
Asennetta kai tässä vaan tarvitaan. Sitä tarttis jostain kaivaa kehiin vähän enemmän. Ja mielipiteitä. En tiedä miks ihmeessä, mutta niitä mä kaipaan. Vaikka mä todellakin olen itse se, joka omat päätökset tekee, niin silti mua välillä ärsyttää kun tuntuu ettei kenelläkään läheiselle kenelle juttelen, ole mitään sanottavaa asiaan. Eikö heillä ole sen takia, että se sanottava, mitä heillä olis ei ehkä ois kivaa kuultavaa, niin jättävät sitten sanomatta? Vai onko aihe vaan sen verran vieras, etteivät vaan todella tiedä mitä olis sanottavaa? Vai eikö vaan yksinkertaisesti aihe kiinnosta sitä vertaa, että siihen jotain sanottavaa olisi? En mä sitä sano, että mun jutuista niin kamalan kiinnostunut tarttis olla. Ne kuitenkin on nimenomaan vaan mun juttuja. Mutta ois se nyt kiva jotain mielipiteitä silti kuulla.
Selasin muuten ajankuluks omaa Facebookia ja löysin tämmöisen oman päivityksen maaliskuulta 2013.
Nii'i... ihan itsehän mä sen taas sanoin. Silloin ajat sitten. Isosti vaivaa ja työtä. Kyllä mä siihen pystyn. Pakko. Koska mä sanon niin. Ja mä uskon itseeni. Vaikka kukaan muu ei uskoiskaan. Oon mä niin ennenkin tehnyt. Kun mä vaan päätän, ni se pitää. Because I can.. and I will.
Kevyt psyykkaus puhe itselleni. Haha :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti