lauantai 28. joulukuuta 2013

Projektina Minä

Vuosi 2014.
Minun vuosi.
Projekti:
Minä.

Täytän seuraavaksi 30 vuotta. Olen kahden pojan äiti, vaimo, yrittäjä, opiskelija. Olen tavallinen.
Mutta en ole tyytyväinen itseeni.
Itsekurini on kadonnut lasten syntymän jälkeen kuin tuhka tuuleen. Haluan sen takaisin. Ennen lasten syntymää, vietin elämästäni yhteensä 6,5 vuotta totaalisessa herkkulakossa, liikuin ja näytin hyvältä. Raskaudet ja imetykset sekä holtiton herkuttelu ovat muuttaneet minua niin, etten enää pysty katsomaan peiliin näkemättä siellä lukemattomia kohtia joita häpeän. En ole ylipainoinen vaan löysä. Minulla on psoriasis, onneksi kovin lievä, mutta sen verran sitä on, etten mielelläni näyttäydy bikineissä julkisella paikalla. Minulla on myös nivelpsori joka aiheuttaa tosinaan kipuja käsissä ja jaloissa. Joskus treenasin puolimaratonia varten, mutta pisin koskaan juoksemani matka jäi 13 kilometriin. Vielä haluaisin sen puolimaratonin juosta, mutta en oikein jaksa uskoa, että jalkani kestävät. Tosin jalkani ovat kestäneet moitteettomasti useiden päivien tunturivaellukset, joten toivoa kai on vielä. Mutta kuntosalilla pystyn käymään joka tapauksessa. Viimeiset n. 15 vuotta olen käynyt kuntosalilla toisinaan enemmän, toisinaan on ollut parin vuoden taukojakin. Nyt taas muutaman kuukauden olen ahkerammin siellä käynyt ja aion aloittaa 13.1. alkavan FitFarmin Lite InShape -nettivalmennuksen ja sitä kautta alkaa ammattilaisten ohjeilla työstämään Minä-projektiani toden teolla. Haaveilen, että sinä päivänä heinäkuussa kun täytän 30 olen Lontoossa ja aloitan elämäni kolmekymppisenä aamulenkillä Hyde Parkin ympäri juosten. Silloin olen tyytyväinen itseeni. En häpeä senttiäkään vartalossani, en sen muotoja enkä ihoa.
Kyllä. Se on se todellinen tavoite. Olla tyytyväinen itseeni. Näyttää kauniilta niin kuin ihminen joka on sinut itsensä kanssa näyttää. Osata rakastaa itseään ja antaa tervettä hyvää mallia ja esimerkkiä lapsille. Projekti joka alkaa nyt ja kestää läpi elämän. Minä.

Tästä se lähtee. Tervetuloa mukaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti