maanantai 26. toukokuuta 2014

Lite In Shape vol. 2 puolivälissä

Kaivelin täältä blogini kätköistä helmikuisen selkäkuvan tuon uuden rinnalle vertailtavaksi ja näyttäs se kyllä siltä, että jotain pientä on tapahtunut. Kai..?


On tai ei, kyllä nuo kuvat mulle ainakin antaa pientä buustia treenata lisää ja pitää tavoitteiden mukaista ruokavaliota yllä.
Sunnuntaina tosiaan pidin tankkauspäivän. Ei siis juurikaan proteiinia syöty vaan melkein pelkkää hiilaria hyvistä lähteistä. Mulle ei sen kummoisempia tuntemuksia tullut. Nälkä ei meinannut alkuun pysyä millään poissa, mutta päivällisen kohdalla teki jo tiukkaa saada syötyä lautanen tyhjäksi. Urheasti kuitenkin kaiken söin :)


Tankkauspäivänä en treenannut, en käynyt edes koiran kanssa kävelyllä, mutta taisin mä hikihatussa aamulla siivoilla muutaman tunnin.. Hups. Hiki hatussa olin kyllä loppupäivänkin rannalla makoilemassa, epätoivoisesti yrittämässä saada rusketusta palamatta. Noh, en mä palanut kun suojakertoimet oli vähintään 30, mutta en mä juurikaan tainnut ruskettuakaan. Mutta rentouduin kyllä senkin edestä. Ihan parasta vaan olla ja maata. Lapset leikki nätisit rantavedessä (pyydystelivät sammakon poikasia :D ) ja rantavahti piti tunkeilijatkin loitolla :)


Tää viikko alkoi tuttuun tapaan heräämällä klo 04.30 --> koiran kanssa aamulenkille ja lenkin jälkeen salille. Töissä pitkä päivä ja hieroja piti peruuttaa auton ongelmien vuoksi. Nyt oon ihan kuitti. Loppuviikon aikataulut krakaa vielä aika pahasti. Töitä on mukavasti paljon eli ei aavistustakaan koska pääsen seuraavaksi salille... ja sekös ärsyttää >:/ Noh, kotitreeniä vaan jos salille en pääse.
Ja nilkkakin alkoi tänään treeneissä taas kiukutella, mutta onneks työkaveri teippas sen ja nyt on ainakin ihan ok. Aikast helmi työpaikka mulla :)
Asioilla on tapana järjestyä.

Kesäaamut <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti